lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
SANASTA MIESTÄ, SARVESTA HÄRKÄÄ

Vankkumaton lihansyöjä Heinäluoma kavahti pihviä

12.6.2008 4:00

Ville Männikkö

Eero Heinäluoma syömässä falafelia Eduskunnan lisärakennuksen ruokalassa.

Eero Heinäluoma syömässä falafelia Eduskunnan lisärakennuksen ruokalassa.

Viikon piti päättyä verisesti.

Helsinkiläinen kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd) otti viime viikolla vastaan Helsingin Sanomien ja Radio Helsingin haasteen olla viikon syömättä lihaa. Hän suunnitteli palkitsevansa itsensä viikon jälkeen kunnon pihvillä.

Pihvikarja saa kuitenkin vielä rauhallisin mielin märehtiä pampalla, sillä palkintopihvin sijaan Heinäluoma pistää poskeensa kikherneistä tehtyjä falafelpyöryköitä.

"Mikähän tämän nimi on? Tällä on joku hieno nimi", Heinäluoma pyörittelee palleroa lautasellaan eduskunnan ruokalassa.

Kansanedustaja puhkeaa ylistämään oloaan lihattoman viikon jälkeen.

"Tuntuu, että ehtii enemmän. Olo on kevyt. Paino on pudonnut kaksi kiloa."

Ei tosin tarvitse olla laillistettu ravitsemusterapeutti kavahtaakseen Heinäluoman ruokavaliota. Joinakin päivinä pääruoka on jäänyt kokonaan väliin.

Kotona touhua ei katsottukaan hyvällä.

"Lapsilta sain paljon ohjeita, että kasvisruokavalio pitää suunnitella tarkasti, jotta ruoka on tarpeeksi monipuolista."

Heinäluoma on syönyt tähän asti käytännössä päivittäin lihaa. Kesäviikonloppuina on pidetty grillikestejä lihavartaineen. Liha on ollut kyseenalaistamaton osa ruokavaliota.

Ainakaan keskiviikkona lihaa ei kuitenkaan tehnyt mieli. Heinäluoma uskoo syövänsä tästä lähtien kasvisruokaa vähintään pari kertaa viikossa.

"Tänään ei tullut mieleenkään valita lihaa. Jostain syystä tuli sellainen olo, että pysyttelen siitä kaukana."

 


Eero Heinäluoman haastattelu kuultavissa Radio Helsingissä tänään torstaina kello 13.30. Radio Helsinki kuuluu Helsingissä taajuudella 88,6 megahertsiä ja Helsingin pohjoispuolella taajuudella 89,4 megahertsiä. Welhon kaapelissa taajuus on 104 megahertsiä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.