lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vasemmistoliiton ääniharava Seppänen koki itsensä sivuutetuksi

8.6.2009 0:13

Vasemmistoliittolaiset ovat tottuneet häviämään.

Kello on 21.15 ja näyttää vielä siltä, että Annika Lapintie on pääsemässä Europarlamenttiin. Silti liki jokainen Vasemmistoliiton vaalivalvojaisissa ravintola Kaisaniemessä Helsingissä tuntuu valmistautuvan tappioon.

"Meiltä on lähtenyt Esko Seppänen, erittäin suosittu ja tunnettu EU-kriittinen ehdokas. Sitä puolta emme ole saaneet kampanjassamme esille", sanoo kansanedustaja, puolueen varapuheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Eurovaaliehdokas Kyösti Suokaskin pohtii jo, mikä meni vikaan.

"Ammattiyhdistysliikkeellä olisi satoja tuhansia potentiaalisia äänestäjiä, mutta he eivät äänestä. Minä olen ay-liikkeen ehdokas enkä kirveelläkään saa tämän enempää ääniä."

Kun suurten kaupunki äänet alkavat selvitä, käyvät vasemmistolaisten pelot toteen. Vihreät ajavat ohi, ja Rkp repii entistä enemmän kaulaa.

"Nyt ei mene putkeen", mutisee nuori mies matkalla vessaan.

Silti kahden miehen lattaribändi veivaa yhä iloista tanssimusiikkia ravintolan lavalla.

Sisään ravintolaan tulee itse Seppänen, entinen ääniharava. Mies on pettynyt paitsi äänitulokseen, myös puolueen kampanjaan.

"Puolue ei kysynyt minulta kertaakaan ennen vaaleja, mitä pitäisi tehdä entisten äänieni saamiseksi. Minut olisi pitänyt valjastaa vetämään vaalivankkureita."

Kun äänistä on laskettu jo yli 90 prosenttia, nousee Arhinmäki ravintolan lavalle ja tunnustaa sen, mitä kaikki ovat jo tienneet.

"Me olemme hävinneet nämä vaalit, ja mikä katastrofaalista, paikka on menetetty."

On jäljellä enää yksi tehtävä. Arhinmäki kutsuu Seppäsen lavalle ja kiittää häntä puolueen puolesta.

Ravintola Kaisaniemen sali räjähtää aplodeihin.

Hetkeksi tappiotunnelma kääntyy haikeiksi jäähyväisiksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.