perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Vasemmistoliitto ja vihreät alkoivat ajaa miesasiaa

25.4.2009 21:29

Sekä vasemmistoliitossa että vihreissä on alettu ajaa tasa-arvoa miesnäkökulmasta. Vasemmistoliitto laatii ensimmäisenä puolueena Suomessa miespoliittista ohjelmaa. Naisvaltainen vihreät on taas perustanut oman miesryhmänsä. Useimmilla puolueilla on vain naisjärjestö.

Vasemmistoliiton miespoliittisen ohjelmatyöryhmän vetäjä on Kari Uotila. Ohjelmatyöryhmä on tullut siihen tulokseen, että on väärin pakottaa vain toinen sukupuoli vankilan uhalla aseelliseen palvelukseen. Ryhmä on ideoinut kaikkia koskevan mutta vapaaehtoisen turvallisuuskoulutuksen. Suoritettava palvelus voisi olla ympäristökriisien hoitoa tai siviilikriisinhallintaa, mutta myös perinteistä maanpuolustusta.

"Uskon sen motivoivan. Nyt iso joukko miehiä turhautuu kattiloiden kantamiseen kuukaudesta toiseen pienellä päivärahalla", sanoo Uotila.

Vihreä miesliike ry perustettiin viime kuussa. Puheenjohtaja on Jukka Relander. Yhdistykseen saavat liittyä sekä miehet että naiset.

Myös vihreän miesliikkeen sisällä on keskusteltu asevelvollisuudesta. Osa on vaatinut kutsuntoja myös naisille. Toiset kannattavat kaikille vapaaehtoista kansalaispalvelusmallia.

Asevelvollisuuden lisäksi miesliike on nostanut keskustelun kohteiksi esimerkiksi koulu- ja terveydenhuoltojärjestelmän. Koulupudokkaissa ja tarkkailuluokkalaisissa on enemmän miehiä kuin naisia, ja miesten elinajanodote on seitsemän vuotta lyhyempi kuin naisilla.


Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.