14.3.2011 22:35
BRYSSEL. Euromaiden valtiovarainministerit eivät päässeet maanantaina ratkaisuun keinoista, joilla euromaiden vakausrahaston lainanantokykyä kasvatetaan 440 miljardiin euroon.
Euroryhmän puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mukaan ministerien keskustelussa oli esillä erilaisia vaihtoehtoja, mukaan lukien lainatakausten kasvattaminen.
Juncker kertoi myös kutsuvansa koolle ylimääräisen euromaiden valtiovarainministerikokouksen ensi viikon maanantaiksi yhteisen ratkaisun löytämiseksi. Hänen mukaansa euromaiden täytyy päästä ratkaisuun yksityiskohdista ennen koko EU:n huippukokousta ensi viikon lopulla.
Tuolloin on määrä lyödä lukkoon EU:n talouspolitiikkaa uudistava kokonaispaketti.
Juncker sanoi uskovansa, että lainanantokapasiteetin kasvattaminen toteutetaan lopulta lainatakauksia kasvattamalla. Takauksien kasvattaminen koskisi vain parhaan AAA-luottoluokituksen maita, joihin muun muassa Suomi ja Saksa lukeutuvat.
Toinen esillä ollut vaihtoehto on ollut Saksan ajama malli, jossa AAA-maiden lainatakausten sijaan rahastoa vahvistettaisiin alemman luottoluokituksen maiden rahastoon sijoittamilla pääomilla.
Suomea Brysselin ministerikokouksessa edusti valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok), joka ei suostunut kommentoimaan tiedotusvälineille käytyjä keskusteluja.
Euromaiden johtajat keskustelivat samasta asiasta huippukokouksessaan Brysselissä perjantaina. Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) sanoi tuolloin, että lainatakauksia ei kasvateta.
Valtiovarainministerien tapaaminen jatkuu tiistaina koko EU:n ministerien kokouksella. Samaan aikaan eduskunnassa on käsittelyssä vasemmistoliiton välikysymys hallituksen kannanotoista Euroopan talouden vakauttamisneuvotteluissa.
Puolueen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ihmetteli lauantaina Kiviniemen lausuntojen ja tiedotusvälineiden huippukokousuutisoinnin ristiriitaisuutta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi