torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Vihreä Lanka: Kansanedustaja Salo kärähti vaalirahatestissä

3.3.2011 16:40

Martti Kainulainen / lehtikuva

Kokoomuksen kansanedustaja Petri Salo luopuu ehdokkuudestaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Petri Salo luopuu ehdokkuudestaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Petri Salo jäi kiinni Vihreän Langan tekemässä vaalirahatestissä. Lehti lähetti 15 kansanedustajaehdokkaalle sähköpostiviestin tekaistulla nimellä ja tarjosi 3 000 euron lahjoitusta.

Vaaleissa voi kuitenkin lahjoittaa nimettömänä korkeintaan 1 499 euroa. Viestissä tiedusteltiin myös ehdokkaalta, voiko summan lahjoittaa nimettömänä.

Suurin osa vastanneista kieltäytyi tarjouksesta vaalirahoituksen pelisääntöihin vedoten. Salo kuitenkin kertoi lehden mukaan heti, miten lahjoituskattoa voi kiertää.

Hän ehdotti lehden mukaan sitä, että summan voisi jakaa esimerkiksi perheenjäsenten kesken.

Kun Salolle kerrottiin viestistä, hän kuitenkin kielsi ehdottaneensa katon kiertämistä.

"Kuule hei, enhän mä niin tyhmä ole. Kun mulla on jo 1 500 euron sponssi olemassa", Salo sanoo Vihreälle Langalle.

Kolme tuntia maanantaisen haastattelun jälkeen Salo ilmoitti luopuvansa eduskuntavaaliehdokkuudesta terveydellisten syiden vuoksi.

Myöhemmin hän kielsi lehdelle, että avoimuustestillä olisi ollut vaikutusta päätökseen.

"En kai minä Vihreän Langan kautta halunnut tällaista tiedotusta hoitaa. Päätös luopumisesta on ollut mielessä pitkään, ja lopullisen päätöksen tein viikonloppuna mökillä", Salo sanoi lehdelle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.