tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Vihreät: Metsäkiistat ratkaisuun Metsähallituksen remontissa

5.4.2009 14:55

Vihreiden puheenjohtaja työministeri Tarja Cronberg toivoo Metsähallituksen uudistuksesta ratkaisua myös metsäkiistoille. Suojelunarvoiset metsät olisi samalla siirrettävä ympäristöministeriön alaisuuteen.

EU:n yhteismarkkinat pakottavat muuttamaan valtion virastojen liiketoimintaa, ja myös Metsähallituksen aseman muuttamista valmistellaan.

Tässä yhteydessä voidaan ratkaista luonnontilaisia ja muita arvokkaita metsiä koskevat suojelukiistat Etelä- ja Pohjois-Suomessa ja täydentää pieniä suojelualueita ja kansallispuistoja, Cronberg esittää tiedotteessaan.

Vihreiden mielestä ongelmana on ollut, että Metsähallituksen luonnonsuojelupuolen tavoitteet ovat jääneet helposti jalkoihin, kun on tehty päätöksiä valtion omistamien maiden käytöstä. Nyt Metsähallituksen metsät olisi arvioitava kokonaisuudessaan.

"Talousmetsien hoito voidaan joko yhtiöittää hyvin hoidettuun valtionyhtiöön tai jättää maa- ja metsätalousministeriön alaisuuteen. Vanhat ja muuten arvokkaat valtion metsät tulee jättää tulostavoitteiden ulkopuolelle", Cronberg sanoo.

Valtio omistaa noin neljäsosan Suomen metsätalousmaasta. Tämä osuus on liki kokonaan Metsähallituksen hallinnassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.