7.10.2009 10:42
Vihreät ampuu alas kokoomuksen ehdotukset siitä, että kaikille kolmelle ydinvoimalahakemukselle annettaisiin rakennuslupa. Hallituksen sisällä on perustavanlaatuinen näkemysero lisäydinvoiman tarpeesta. Vihreät aikookin äänestää hallituksessa yhdenkin lisäydinvoimalan rakennuslupaa vastaan, selvisi puolueen tiedotustilaisuudessa keskiviikkoaamuna.
Ydinvoimalalupaa on hakenut kolme yhtiötä. Hallitus voi myöntää nollasta kolmeen rakennuslupaa, kun asia tulee lähiaikoina päätettäväksi.
Vihreiden mielestä uuden ydinvoimalan rakentaminen merkitsisi sitä, että lisäsähkö menisi vientiin, koska sähkönkulutus ei kasva Suomessa niin paljon kuin uusi ydinvoimala tuottaisi.
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen on pitänyt esillä luvan antamista kaikille kolmelle lisäydinvoimaluvan hakijalle. Kataisen mukaan kaikkien kolmen ydinvoimalaluvan antaminen toisi käytännössä vain yhden ydinreaktorin lisää.Katainen kirjoitti sunnuntain Savon Sanomissa, että Fortum voisi korvata kaksi käyttöikänsä päähän tulevaa reaktoria yhdellä. Ydinvoimalla pitäisi Kataisen mukaan korvata myös hiilivoimaa perusvoimana. "Yksi ydinvoimala tarvittaisiin jo korvaamaan nykyinen sähköntuontimme Venäjältä. En oikein ymmärrä niitä, jotka vastustavat ydinvoimalaa Suomeen, mutta siten hyväksyvät rajamme tuntumassa tuotetun ydinvoiman tuonnin Suomeen", Katainen kirjoitti.
Vihreiden mielestä kokoomuksen näkemys on irtiotto hallituksen ilmasto- ja energiastrategiasta, koska siinä todetaan, että Suomessa ei tuoteta ydinvoimaa vientiin.
"Jos talouskasvu käynnistyy ensi vuonna ja sähkön kulutus lähtee sen mukana ilmasto- ja energiastrategiassa arvioidun mukaiseen nousuun, jää vuoden 2020 sähkön kulutus 90 terawattituntiin. Joka tapauksessa ilmasto- ja energiastrategian tavoite, 98 terawattituntia, alittuu selvästi", vihreiden ilmastoekspertti, kansanedustaja Oras Tynkkynen sanoo.
Uutta ydinvoimaa ei Tynkkysen mukaan tarvita hiilivoiman korvaamiseen.
Tynkkynen huomautti, että nyt nähty energiankulutuksen väheneminen ei johdu lamasta eikä sen siksi voi olettaa olevan vain hetkellinen notkahdus. Kulutus väheni jo ennen talouskriisiä, Tynkkynen sanoi. Edellisen, 1990-luvun laman aikana taas energiankulutus kasvoi, hän sanoi.
Pekkarinen panttaisi ydinvoimalupia 7.10.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi