6.6.2011 16:15 | Päivitetty: 6.6.2011 18:49
Anni Sinnemäki saapui Vihreiden puoluevaltuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokoukseen Pikkuparlamentin auditorioon maanantaina.
Vihreät päätti iltapäivällä, ettei puolue lähde hallitusneuvotteluihin, joiden tavoitteena on rakentaa kristillisdemokraateilla vahvistettu porvarihallitus. Puolue äänesti asiasta puoluevaltuuskuntansa ja eduskuntaryhmänsä yhteiskokouksessa.
Keskusta sen sijaan on valmis osallistumaan hallitusneuvotteluihin. Keskustan mukaan Jyrki Katainen (kok) saa jatkaa hallitustunnustelijana. Myös perussuomalaiset pitäisi saada mukaan.
Keskusta ei ottanut kokouksessaan kantaa muihin vaihtoehtoihin hallituksen muodostamiseksi. STT:n mukaan keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi piti tärkeänä, että Katainen selvittää mahdollisuuden muodostaa hallitus, jossa suurin puolue kokoomus ja vaalien voittaja perussuomalaiset ovat mukana.
Keskusta järjesti asiasta myös jäsenkyselyn sähköpostitse. Siihen vastanneista 80 prosenttia kannatti osallistumista ja 20 prosenttia vastusti. Vastaajia oli yli 4 100.
Vihreiden kokouksessa hallitusneuvotteluihin lähtemistä vastustava kanta voitti äänin 23–16. Vihreiden eduskuntaryhmä ja puoluejohto äänesti lähes kokonaisuudessaan hallitusneuvotteluihin osallistumisen puolesta.
Kansanedustajista ainoastaan Outi Alanko-Kahiluoto äänesti neuvotteluihin menemistä vastaan. Vihreiden eduskuntaryhmän äänet jakautuivat 8–1 neuvotteluihin osallistumisen puolesta.
Puheenjohtaja Anni Sinnemäki ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö eivät ottaneet kantaa siihen, voisiko puolue palata neuvotteluihin toisenlaisella pohjalla.
Sinnemäki sanoi puolueväen vastustaneen neuvotteluihin lähtemistä vaalituloksen takia ja siksi, ettei kaavaillulla hallituspohjalla ollut mahdollista tehdä tarpeeksi vihreää politiikkaa.
Sinnemäki ja Niinistö ehdottivat neuvotteluihin lähtemistä, mutta puolueväen kanta jyräsi heidät. Kumpikaan ei myöntänyt avoimesti olevansa pettynyt tulokseen.
Hallitusneuvottelija Jyrki Katainen yritti koota kokoomuksen, keskustan, Rkp:n, kristillisten sekä vihreiden hallitusta, jolla olisi ollut 105 paikkaa. Vihreiden lähdön jälkeen tämä pohja ei enää voi muodostaa enemmistöä.
Jyrki Kataisella on nyt aikaa perjantaihin asti 7.6.2011
HS.fi:n hetki hetkeltä -seuranta hallituskriisistä päättyy 7.6.2011
Eri hallituspohjia voi kokeilla verkossa 7.6.2011
Urpilainen: Perjantaina pitää löytyä ratkaisu 7.6.2011
Soini: Haluan tarkistaa, onko tukipiikki vielä kiinni 7.6.2011
Sasi: Sdp:n kanssa voidaan yhä neuvotella hallitusyhteistyöstä 7.6.2011
Kataisen kohtalo on Soinin käsissä 6.6.2011
Sasi: EU-politiikka ei välttämättä estä perussuomalaisten hallitustietä 7.6.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi