lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vihreät käynnistävät Pekka presidentiksi -kampanjan

23.5.2010 11:10 | Päivitetty: 23.5.2010 12:46

Mikko Stig / Lehtikuva

Pekka Haavisto lähtee presidenttiehdokaaksi.

Pekka Haavisto lähtee presidenttiehdokaaksi.

TURKU. Vihreät ovat käynnistämässä kampanjaa kansanedustaja Pekka Haaviston valitsemiseksi presidentiksi vuoden 2012 vaaleissa.

Hankkeen lanseerasi kansanedustaja Kirsi Ojansuu vuosi sitten vihreiden puoluekokouksessa Jyväskylässä. Tänään sunnuntaina vihreiden puoluekokouksessa Turussa Ojansuu ilmoitti, että nyt hanketta vetää troikka jossa hänen lisäkseen ovat Rosa Meriläinen ja Osmo Soininvaara.

Haavisto on antanut suostumuksensa kampanjaan.

Ojansuu kuvaili Haavistoa valtiomieheksi, jota arvostetaan yli puoluerajojen.

"Suureksi voi nousta ilman suuria eleitä", Ojansuu sanoi Rosa Meriläistä siteeraten.

Soininvaara puolestaan luonnehti lähettämässään tervehdyksessä Haavistoa YK:n tunnetuimmaksi suomalaiseksi ­– tai ainakin tunnetuimmaksi alle 60-vuotiaaksi suomalaiseksi.

Haavisto on entinen ministeri, entinen vihreiden puheenjohtaja ja YK:n ympäristöohjelman UNEPin asiantuntija.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.