sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Vihreät tukevat Wallinia opiskelijoiden asumislisätaistelussa

22.8.2008 14:37

Tampere. Vihreät aikovat asettua opintotukiasioista vastaavan kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin (r) tueksi budjettiriihessä, kun Wallin ajaa opiskelijoiden asumislisän harkinnanvaraisuuden purkua.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoi perjantaina Tampereella eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, että vihreillä on ollut sama tavoite kuin Wallinilla jo pitkään.

Asumislisän harkinnanvaraisuus tarkoittaa sitä, että asuinkumppanin tulot vaikuttavat asumislisän suuruuteen.

Asiaa hallinnoiva Kansaneläkelaitos ei tee asiassa eroa pariskuntien ja kämppäkaverien välillä. Monet kimppakämpässä asuvat opiskelijat joutuvat todistelemaan Kelalle muun muassa asunnon pohjapiirroksia ja sängyn paikkoja esittelemällä, etteivät ole toisiaan elättävä pariskunta.

Wallinin tavoittelema harkinnanvaraisuuden purku maksaisi valtiolle arviolta 1,8 miljoonaa euroa vuodessa. Valtiovarainministeriö ei ole Wallinin pyrkimystä tukenut, vaan asiasta väännetään kättä ensi viikolla hallituksen budjettiriihessä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.