lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vihreiden Ojansuu pöyristyi marjanviljelijöiden pohjavesihankkeesta

20.11.2008 19:27

Maatalousministeriön pilottihanke, jossa tutkitaan pohjavesiä "marjan ja hedelmän viljelyn esteiden" poistamiseksi, herättää epäilyksiä vihreissä.

Parhaillaan eduskunnan valtiovarainvaliokunnan käsiteltävänä olevassa vuoden kolmannessa lisätalousarviossa pohjavesien kartoittamiseen esitetään 300 000 euroa.

"Itse olisin valmis vetämään rahat pois siltä hankkeelta", vihreiden valiokuntavastaava Kirsi Ojansuu sanoo.

Marjanviljelijöiden mukaan tavoitteena on selvittää, voidaanko pohjavesialueita määritellä uudelleen, jotta nykyisillä pohjavesialueilla sijaitsevat tilat voisivat käyttää sellaisia torjunta-aineita, jotka eivät ole sallittuja pohjavesialueilla.

HS kertoi torstaina, että hanketta on ajanut eteenpäin kansanedustaja Klaus Pentti (kesk), jonka pojalla on yksi niistä paristakymmenestä pohjavesialueella sijaitsevasta marjatilasta, joita hanke koskee.

Ojansuu sanoo olevansa "pöyristynyt", koska näyttää siltä, että "yksityinen etu menee yleisten etujen edelle". "Menettelytapa on väärä", Ojansuu sanoo. Lisäksi "elinkeino kävelee ekologian yli", hän pelkää.

Ympäristöväen parissa on jo jonkin aikaa pelätty, että keskusta on romuttamassa ympäristöhallintoa, kun puolueen vetämässä aluehallinnon uudistuksessa alueelliset ympäristökeskukset liitetään työ- ja elinkeinokeskusten ja tiepiirien yhteyteen. Ojansuun mukaan viljelijöiden etua palveleva pohjavesitutkimus on osoitus samasta suuntauksesta.

Torstaina eduskunnasta tavoitettu keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kiisti, että keskusta ajaisi ympäristöhallintoa alas. "Ei keskustalla ole mitään tämäntyyppisiä tavoitteita", hän sanoi.

"Ympäristöhallinto säilyttää [uudistuksessa] hyvin samanlaisen muodon kuin sillä on aikaisemmin ollut", Vanhanen sanoi.

"On hyvin tärkeää, että varsinkin ympäristövalvonta on itsenäistä, eikä elinkeinojen kehittämisen alla tai valvonnassa, jotta sen uskottavuus säilyy. Se on ympäristöhallinnon perusidea ollut, ja niin sen pitää olla jatkossakin", Vanhanen vakuutti.

Marjanviljelyn esteiden poistamiseksi suunniteltua pilottihanketta Vanhanen ei kommentoinut, koska ei sanojensa mukaan tunne asiaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.