lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Ydinvoimayhtiöt kiittelivät lupapäätöstä ja lupailivat työpaikkoja

1.7.2010 17:46

Seppo Samuli / Lehtikuva

Fennovoiman toimitusjohtaja Tapio Saarenpää oli hyvillään edukunnan päätöksestä.

Fennovoiman toimitusjohtaja Tapio Saarenpää oli hyvillään edukunnan päätöksestä.

Ydinvoimayhtiöt Fennovoima ja Teollisuuden voima (TVO) kiittelivät torstaina vuolain sanoin eduskunnan lupapäätöstä.

"Meille oli tärkeätä, että eduskunta näin selvästi asettui hankkeemme taakse, ja tästä on nyt hyvä jatkaa", Fennovoiman toimitusjohtaja Tapio Saarenpää sanoi.

"Tämä oli ensimmäinen tavoite, ja kun tähän on nyt päästy, on selvää, että ihan hyvältä tuntuu", totesi TVO:n toimitusjohtaja Jarmo Tanhua.

Myös yhtiöiden taustavoimilta teollisuudessa satoi kiitoksia.

"Nyt tehdyillä päätöksillä otamme tärkeitä askelia kohti hiilineutraalia energiantuotantoa, jonka energiateollisuus on ottanut tavoitteekseen vuoteen 2050 mennessä", Energiateollisuus viestitti.

Ydinvoimayhtiöt halusivat torstaina painottaa voimalahankkeiden työllistävää vaikutusta.

Fennovoima arvioi, että vajaat puolet voimalahankkeen töistä voidaan tehdä kotimaisin voimin. "Olemme valmentaneet seuduilla paikallisia yrittäjiä jo nyt. Suomalaista teollisuutta ja laitostoimittajia on saatettu yhteen", Saarenpää sanoi.

Parhaillaan rakennettavan TVO:n Olkiluoto 3:n työmaalla arviolta neljännes työpaikoista ja noin kolmannes työtunneista on mennyt suomalaisille. Yhteensä TVO laskee yhden voimalan työllistäväksi vaikutukseksi suoraan ja välillisesti noin 30  000 henkilötyövuotta.

Toimitusjohtaja Tanhuan mukaan seuraavakaan voimala ei synny pelkin kotimaisin voimin.

"Olkiluoluoto 3:ssa on kuitenkin ollut mukana yli 800 suomalaista yritystä. Siinä mielessä uskon, että suomalaisten yritysten valmius ja uskallus lähteä näin isoihin hankkeisiin on parantunut."

Seuraavaksi hankkeissa on edessä pitkä luvitustaival rakentamis- ja rakennuslupineen, laitostoimittajien valinta ja Fennovoimalla myös päätös ydinvoimalan lopullisesta sijoituspaikasta joko Simoon tai Pyhäjoelle. Valinnastaan yhtiö lupaa kertoa viimeistään ensi vuoden alussa.

Molemmat yhtiöt tähtäävät siihen, että voimalat tuottaisivat sähköä vuonna 2020.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.