lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Yle: Kerjäämiskielto jakaa Uudenmaan kansanedustajat

11.10.2010 17:45

Markus Jokela / HS

Veronica Lacatusu kerjäsi keskiviikkoiltapäivänä Sokoksen kulmalla Helsingissä.

Veronica Lacatusu kerjäsi keskiviikkoiltapäivänä Sokoksen kulmalla Helsingissä.

Kerjäämisen kieltäminen lailla jakaa voimakkaasti Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajat, kertoo Ylen Uudenmaan uutiset. Yle tavoitti alueen 55 kansanedustajasta 30, joista 14 kannatti ja 16 vastusti kerjäämiskieltoa.

Kerjäämisen kieltämistä esitettiin viime keskiviikkona sisäministeri Anne Holmlundille (kok) luovutetussa mietinnössä. Kerjäämisestä voisi seurata päiväsakkoja, ja myös luvaton leiriytyminen ja kerjäämisen organisointi kiellettäisiin.

Ylen kyselyn mukaan vahvimmin kerjäyskieltoa kannattaa kokoomus, jonka helsinkiläisistä ja uudenmaalaisista edustajista 10 on kiellon kannalla. Lisäksi kaksi perussuomalaisten ja kaksi Sdp:n edustajaa kannattaa kieltoa.

Eniten vastustajia kerjäyskielto saa Sdp:n ja vihreiden riveistä, kummastakin viisi. Myös kokoomuksessa, vasemmistoliitossa, kristillisdemokraateissa ja Rkp:ssa on kiellon vastustajia.

Lain kannattajat perustelevat kantaansa kerjäämisen häiritsevyydellä. Vastustajat puolestaan pitävät lakia syrjivänä ja tehottomana.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.