torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Yle: Ydinvoimaluvista päättävillä yhteyksiä ydinvoimayhtiöihin

28.4.2010 21:24

Eduskunnan talousvaliokunnan useilla jäsenillä on yhteyksiä ydinvoimayhtiöihin joko hallinto- tai perhesuhteiden kautta, kertoo Ylen uutisten selvitys.

Talousvaliokunnalla on ydinvoimapäätöksenteossa keskeinen rooli, sillä se valmistelee eduskunnalle lopullisen esityksen uusista ydinvoimaluvista.

Valiokunnan puheenjohtaja Jouko Skinnari (sd) on Lahti Energian hallituksen varapuheenjohtaja. Yhtiö kuuluu ydinvoimalupaa hakeneen Fennovoiman omistajiin.

Kokoomuksen Petteri Orpo puolestaan istuu kaupungin omistaman yhtiön Turku Energian hallituksessa. Myös Turku Energia omistaa siivun Fennovoimasta.

Orpo ja kristillisdemokraattien Toimi Kankaanniemi edustavat lisäksi S-ryhmän alueosuuskaupoissa, ja myös SOK on Fennovoiman omistaja.

Lisäksi kolmella valiokunnan jäsenellä on Ylen selvityksen mukaan yhteys ydinvoimayhtiöihin perhesuhteidensa kautta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.