lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Yle: Yli puolet kansanedustajista puoltaa lisäydinvoimaa

22.4.2010 16:53

Eduskunnan enemmistö kannattaa lisäydinvoiman rakentamista, käy ilmi Ylen uutisten kansanedustajille tekemästä kyselystä. Kyselyn mukaan 102 kansanedustajaa on lisäydinvoiman kannalla ja 47 vastustaa sitä.

Loput kansanedustajat eivät halunneet kertoa kantaansa, tai heitä ei tavoitettu.

Alkuviikosta tehty kysely osoittaa, että ydinvoiman kannatus on lisääntynyt etenkin keskustassa.

Kun eduskunta äänesti uudesta ydinvoimaluvasta viimeksi vuonna 2002, keskustan kansanedustajista vain 22 oli luvan kannalla. Nyt lisäydinvoiman takana on 33 keskustalaista.

Hajontaa keskustan riveihin tuo kysymys uusien ydinvoimaloiden määrästä. Kaikki eivät liputa hallituksen esittämän kahden voimalan puolesta.

Paineita lisäydinvoiman hyväksymiseen hallituksen esityksen mukaisesti tuo keskustassa kuitenkin se, että ydinvoima päätös sidotaan todennäköisesti päätökseen uusiutuvan energian tuotannosta. "Risupaketin" arvioidaan olevan etenkin metsänomistajien mieleen ja siksi keskustalle tärkeä.

Eniten ydinvoiman vastustus on Ylen kyselyn mukaan lisääntynyt vasemmistoliitossa. Myös Sdp:ssä ydinvoiman vastustaminen näyttää lisääntyneen hieman. Vihreissä ydinvoimaa vastustavat kaikki.

Kokoomuksessa puolestaan liki kaikki kannattavat kahta uutta ydinvoimalupaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Onko vihreiden uskottavaa jatkaa hallituksessa?

Hallitus suosittaa kahta uutta ydinvoimalaa, vaikka hallituspuolue vihreille yksikin olisi ollut liikaa.

Kyllä 33% Ei 67%

Vastanneita 10268

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.