30.9.2009 11:50 | Päivitetty: 30.9.2009 14:21
Pääministeri Matti Vanhanen joutui toimittajien kysymysten eteen heti saavuttuaan eduskunnan täysistuntoon tänään.
Yleisradio täsmensi keskiviikkona tietoja pääministeri Matti Vanhasta (kesk) vastaan esitetyistä lahjusväitteistä.
Ajankohtaisohjelmapäällikkö Jyrki Richt sanoi tiedotteessa, että Vanhanen sai omakotitalotyömaalleen arvokasta erikoishöylättyä puutavaraa. Toimitukselle piti Richtin mukaan hakea hyväksyntä rakennusyrityksen johdolta.
"Tavaran hinta oli huomattava, toisin sanoen se ylitti työpäällikön hyväksymisvaltuudet", Richt totesi tiedotteessa.
Pääministeri Vanhanen tyrmäsi Ylen väitteet "hölynpölyksi". Vanhanen sanoi keskiviikkona, että Ylen kertomat lisätiedot osoittavat koko jutun olevan tyhjän päällä.
"Täyttä höylättyä puuta ja heinää tämä juttu", Vanhanen sanoi saapuessaan eduskuntaan.
Vanhasen mukaan hänen täyskivitalossaan ei ole puutavaraa, johon Yle nyt viittaa. Pääministerin mukaan talossa voidaan tehdä katselmus, johon osallistuisi puolueeton toimittaja esimerkiksi STT:stä.
STT:n päätoimittaja Mika Petterssonin mukaan STT ei ala tuomariksi kiistan osapuolten välillä.
Vanhanen kertoi olevansa huojentunut, koska väitteet ovat hänen mielestään osoittautuneet perättömiksi. Hän ei aio käydä ohjelmasta oikeutta Yleä vastaan.
"Poliitikon on vaikea, lähes mahdoton, käydä kunnianloukkausjuttua. Ne ovat erittäin pitkiä prosesseja."
Väitteet Vanhasen omakotitalotyömaalleen ilmaiseksi saamasta puutavarasta esitettiin Silminnäkijä-ohjelmassa maanantaina.
Vanhanen sanoi puolestaan tiistaina, että hän tunnistaa Ylen väitteistä vain yhden puutavaraerän, jonka helsinkiläinen rakennusyritys toimitti hänen omakotitalotyömaalleen Nurmijärvelle.
Vanhasen mukaan erän arvo oli vähäinen ja sisälsi "tuppeensahattua lautaa".
Richtin mukaan ohjelmassa ei kerrottu samasta puutavaraerästä, johon pääministeri Vanhanen viittasi.
Richt kertoi tiedotteessa, että puutavaran toimittaneen yrityksen työpäällikkö joutui hakemaan lähetykselle hyväksynnän yrityksen johdolta.
Richt kertoi myös, että tavara oli tarkoitettu eri kohteeseen kuin laskussa oli yksilöity.
Richt ei suostunut täsmentämään, hyväksyikö yrityksen johto laskun, kun tavaran saajaksi paljastui nykyinen pääministeri.
Richt sanoo Ylen luottavan lähteeseen ja korostaa lähdesuojan olevan vapaan tiedonvälityksen yksi kulmakivistä.
Krp ei aloita esitutkintaa Vanhasen rakennusasiasta 1.10.2009
Vanhasen talonrakennuksen tutkinta siirtyi Tekniikan Maailmalle 1.10.2009
Ylessä seisotaan Vanhas-väitteiden takana 1.10.2009
Ylen Jungner harkitsee eroa, jos Silminnäkijä-ohjelman väitteet vääriä 30.9.2009
Vanhanen: Käräjöinti Yleä vastaan veisi liian kauan 1.10.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi