Julkaistu: 6.5.2010 lehdessä osastolla Politiikka
Mikael Jungner kertoi suunnitelmistaan lennokkaassa tiedotustilaisuudessa Paasitornissa.
Perusteellinen keskustelu puoluejohtaja Jutta Urpilaisen kanssa oli syy, että kerran jo kunniasta kieltäytynyt Mikael Jungner, 45, päätti pyrkiä Sdp:n puoluesihteeriksi.
Samalla Yleisradion entinen toimitusjohtaja ilmoitti olevansa halukas lähtemään ehdolle eduskuntavaaleissa.
Espoolaisena Jungner havittelee ehdolle Uudeltamaalta, jossa Sdp:llä on vielä useita ehdokaspaikkoja täyttämättä ja ääniharavia hakusessa.
Urpilainen on tiettävästi pannut arvovaltaansa puheenjohtajana peliin varmistaakseen, että Jungner myös tulisi valituksi. Vakavasti otettava vastaehdokas on SAK:n EU-asiantuntija Reijo Paananen. Myös Toukolan sosialidemokraattien puheenjohtaja Lari Kangas on ilmoittautunut puoluesihteerikisaan mukaan.
Valinnan tekevät Sdp:n piireistä valitut puoluekokousedustajat, jotka kokoontuvat toukokuun lopussa Joensuun puoluekokoukseen.
Jungnerin mukaan aika vaatii nyt näkyvää ja osin poliittista puoluesihteeriä. Järjestötyössä hän haluaa hyödyntää sosiaalista mediaa.
"Toivon voivani tuoda puolueeseen Stanford-piilaaksolaisen uusajattelun, jossa yhdistyy moderni teknologia ja 1970-luvun hippiaate", Jungner määritteli.
Stanford on amerikkalainen yliopisto, jossa Yle koulutti toimitusjohtajaansa 40000 euroa maksaneella kurssilla.
Jungnerin tiedotustilaisuus Paasitornissa oli lennokas tapahtuma. Ehdokas oli kuin kotonaan median edessä.
Hän ylisti Jutta Urpilaista ("löytänyt oman soundinsa"), Sdp:n kunniakasta menneisyyttä ("käsittämättömän jalo historia"), edesmennyttä puoluesihteeriä Kari Laitista ("äärimmäisen humaani, ultramoderni ote ihmisten innostamisessa") ja puolueen nykyistä oppositiopolitiikkaa ("muuttunut vastuullisemmaksi").
Välillä hän pilkkasi omia möläytyksiään, esimerkiksi sitä, että Ylen toimitusjohtajuuden jätettyään hän voi viimein ostaa avoauton.
"Minulla on ollut neljä päivää lainassa ystävän kaksipaikkainen avo-Mazda. Eilinen räntäsade palautti mieleen, miksi avoautot eivät ole yleisiä Suomessa", Jungner sanoi.
Jungner sai Ylessä palkkaa noin 16500 euroa kuussa. Puoluesihteerin palkka on Sdp:ssä sidottu kansanedustajan palkkaan, joten ansiotaso laskee noin kymmenellätuhannella eurolla.
"Elämässä ei voi saada kaikkea", ehdokas filosofoi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi