lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Yli 200 eläinaktivistia vaati Anttilan eroa Helsingissä

22.2.2010 16:24

Pekka Sakki / Lehtikuva

Oikeutta eläimille -järjestö järjesti eläinten oikeuksia puolustavan mielenosoituksen Helsingin keskustassa maanantaina.

Oikeutta eläimille -järjestö järjesti eläinten oikeuksia puolustavan mielenosoituksen Helsingin keskustassa maanantaina.

Lumisade ei hidastanut eläinaktivistien kulkuetta maanantaina iltapäivällä Helsingin keskustassa. Turkisjupakasta alkunsa saaneen mielenosoituksen pääviesti oli osoitettu maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle (kesk), jota vaadittiin eroamaan.

Viiden eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestön yhteistuumin järjestämään kulkueeseen osallistui STT:n mukaan noin parisataa ihmistä. Järjestäjien mukaan osallistujia oli noin 300.

Megafonein ja banderollein varustautunut joukko lähti liikkeelle Kolmen sepän aukiolta kahden maissa ja saapui maa- ja metsätalousministeriölle noin puoli kolmelta.

Ministeriön edessä eri eläinsuojelujärjestöjen edustajat pitivät turkistarhausta kritisoivia puheita. Niissä Suomea muun muassa verrattiin Ruotsiin, jossa turkistarhaus on tehty käytännössä mahdottomaksi.

Ministeri Anttila ei kuitenkaan ollut mielenosoittajia kuulemassa, sillä hän oli Brysselissä. Eläinaktivistit luovuttivat Anttilan eroa vaatineen adressin ministeriön vahtimestarille. Oikeutta eläimille -yhdistyksen mukaan netissä kerätyssä adressissa oli yli 7 000 nimeä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.