lauantai 25.5.2013 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Yli 30 järjestöä vaatii perhevapaiden uudistamista hallitusohjelmaan

25.3.2011 13:31

Yli 30 suomalaista järjestöä sekä tasa-arvoasiain neuvottelukunta vaativat vanhempainvapaajärjestelmän uusimista 6+6+6-mallin mukaisesti ja vanhempainvapaista johtuvien kustannusten jakamista. Järjestöt haluavat linjauksen hallitusohjelmaan.

6+6+6-mallilla tarkoitetaan sitä, että vauvaperheen äiti saa käyttää osuuksista yhden kuuden kuukauden jakson, samoin isä. Yhden jaksoista vanhemmat voisivat jakaa ja pitää haluamallaan tavalla. Yhteensä vapaata olisi 18 kuukautta, joista isälle on korvamerkitty 6 kuukautta.

"Vanhempainvapaiden jakautuminen tasaisemmin molemmille vanhemmille sekä vanhemmuuden kustannusten jakaminen työnantajien kesken pidentäisi työuria, nopeuttaisi opintoja, helpottaisi perheen perustamista opiskeluaikana sekä lisäisi perheiden ja yhteiskunnan hyvinvointia ja tasa-arvoa", järjestöt toteavat.

"Isälle korvamerkitty kuusi kuukautta parantaisi merkittävästi isien oikeutta lapsen ensisijaiseen hoitajuuteen ja helpottaisi äitien aikaisempaa paluuta työelämään."

Väestöliiton perhebarometrin (2010) mukaan yli puolet suomalaisista kannattaa 6+6+6-mallia.

Vetoomuksen takana ovat lähes kaikkien puolueiden naisjärjestöt ja lukuisat ammattiliitot mukaan luettuna koulutettujen palkansaajakeskusjärjestö Akava.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>