14.6.2008 8:23 | Päivitetty: 14.6.2008 18:30
JOENSUU. Kiinteistöyhtiö Nova Groupin toimitusjohtaja Tapani Yli-Saunamäki saapui Joensuuhun perjantaina illalla.
Yli-Saunamäki on kertonut toimineensa eduskuntavaaliehdokkaiden ja Kehittyvien maakuntien Suomi –yhdistyksen perustamiseen osallistuneiden virkailijoiden yhteyshenkilönä.
Yli-Saunamäki nähtiin Joensuun keskustassa puolen yön aikaan. Iltalehdelle hän kertoi olevansa kaupungissa osallistuakseen parin sadan kilometrin päässä Joensuusta järjestettävään Teemu Selänteen kiekkokouluun Katinkullassa.
Puheenjohtaja Matti Vanhasen mukaan Yli-Saunamäki ei ollut häneen yhteydessä.
"Emme ole tavanneet, eikä hän tietojen mukaan ole ollut yhteydessä [puoluesihteeri Jarmo] Korhoseenkaan", Vanhanen sanoi Helsingin Sanomille lauantaina aamulla.
Yli-Saunamäki yöpyi Joensuussa yksityisasunnossa, joka sijaitsee muutaman kymmenen metrin päässä lehdistön käytössä olevasta hotellista Joensuun keskustassa.
Henkilövalinnat selviävät alkuillasta. Kokoukseen osallistuu lähes 2000 virallista edustajaa, joten ääntenlasku vie aikansa.
Korhonen selvin numeroin keskustan puoluesihteeriksi 14.6.2008
Vanhanen jatkokaudelle yksimielisesti 14.6.2008
Lehtomäki, Puumala ja Rantakangas keskustan varapuheenjohtajiksi 14.6.2008
Puoluesihteerin puhelin soi entistä harvemmin 14.6.2008
Vanhanen ehdottaa 650 euron takuueläkettä 14.6.2008
Keskustalaisia voi luulla demareiksi 14.6.2008
Korhonen pyysi anteeksi – ja sai heti sympatiaa keskustaväeltä 13.6.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi