19.2.2009 16:45 | Päivitetty: 20.2.2009 8:00
Yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson tuli aamulla keskustelemaan yliopiston hallintorakennuksen vallanneiden opiskelijoiden kanssa.
Parikymmentä opiskelijaa vietti torstain ja perjantain välisen yön Helsingin yliopiston hallintorakennuksessa. Uudistettavaa yliopistolakia vastustava opiskelijajoukko valtasi rakennuksen torstaina lakiuudistusta moittivan mielenosoituksen jälkeen.
Hieman ennen aamukahdeksaa hallintorakennuksessa oli edelleen parikymmentä opiskelijaa. "Meillä on täällä vastaanottokomitea, tarjoamme töihin tuleville kahvia, aamupalaa ja sellaisen pamfletintapainen, jossa on kerrottu keskeiset vaatimuksemme", kertoi lakiuudistusta vastustavan verkoston yhdyshenkilö Pijatta Heinonen Helsingin Sanomille.
Opiskelijat ovat Porthaniaa vastapäätä olevan hallintorakennuksen neljännessä kerroksessa, missä sijaitsee muun muassa rehtorinkanslia. Vielä illalla paikalla oli noin 70 opiskelijaa. Suurin osa oli leiriytynyt rehtorin toimiston eteen.
Illalla paikalla ollut filosofian opiskelija Ilari Aula kertoi, että opiskelijat siirtyivät hallintorakennukseen mielenosoitusmarssilta. Hänen mukaansa paikalle tuli eri aineiden opiskelijoita ja myös yliopiston henkilökunnan edustajia.
Valtaajat ja mielenosoittajat vastustavat yliopistolakiesitystä, joka heidän mielestään on nykymuodossaan huono.
"Tavoitteena oli parantaa yliopiston autonomiaa ja taloudellista tilannetta, mutta nykymuodossaan esitys sitoo yliopiston entistä enemmän ulkopuolisiin intresseihin kuten elinkeinoelämään", Aula perusteli vastustusta.
Töihin tulevia vastassa ollut Pijatta Heinonen pelkää, että "innovaatiodynamiikan nimissä elinkeinoelämän ääni" jättää pimentoon "vähemmän tuottoisat" oppiaineet, kuten humanistiset aineet.
Käytännöllistä filosofiaa opiskeleva Joonas Ottmann sanoi pelkäävänsä yliopistoissa tuotettavan tiedon muuttuvan kauppatavarakisi. ”Yliopistolaista annettuja lausuntoja ei ole otettu kuuleviin korviin,” Ottmann sanoi.
"Uudistuksesta ei ole kerrottu kunnolla opiskelijoille", pahoitteli puolestaan Heidi Kangas.
Opiskelijat vastustavat myös lain sallimia lukukausimaksuja. Niiden pelätään laajentuvan tulevaisuudessa EU:n ulkopuolisista opiskelijoista muihinkin opiskelijoihin.
Hallintorakennuksen valtaajat aikovat poistua paikalta yhdeksän aikoihin, mutta jatkavat toimintaansa 50-60 hengen verkostona. "Lakiuudistuksen aikataulua pitää pidentää, että ehditään käydä aidosti avoin keskustelu", Pijatta Heinonen summaa.
Hallintorakennus oli vallattuna myös 1990. Silloin parisataa opiskelijaa valtasi rakennuksen vastustaakseen professorien yksinvaltaa.
Mielenosoittajat vastustivat esitystä yliopistolaiksi – opetusministeri puolusti 19.2. 18:24
Hallitus hyväksyi esityksen uudesta yliopistolaista 19.2. 13:16
Yliopistolaki valmis torstaina 18.2. 16:56
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 7:54