Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

The Get Down näyttää hiphopin syntymän – Baz Luhrmannin luomus on yksi televisiohistorian kalleimmista

Netflixin uutuussarjassa vuoden 1977 New York on konkurssikypsä ja Bronx näyttää sotatantereelta.

Radio ja TV
 
Netflix
The Get Downin kuudes jakso huipentuu sarjan nimikkoyhtyeen The Get Down Brothersin ensiesiintymiseen. Ryhmän älykkö on riimittelevä Ezekiel (Justice Smith, vas.), joka on myös sarjan keskeisin roolihahmo.
The Get Downin kuudes jakso huipentuu sarjan nimikkoyhtyeen The Get Down Brothersin ensiesiintymiseen. Ryhmän älykkö on riimittelevä Ezekiel (Justice Smith, vas.), joka on myös sarjan keskeisin roolihahmo. Kuva: Netflix

Suurilla kaapelikanavilla on nyt kova pyrky tehdä populaarimusiikkia sivuavia ja laajoja joukkoja liikuttavia eeppisiä sarjoja. Ja mikäs siinä. Levy-yhtiö, yhtye tai jonkin tyylilajin synty voi tarjota oivan kehyksen sekä yksityiselle että yleiselle tarinalle. Valitettavasti tuoreimmat tulokset eivät ole mairittelevia.

Martin Scorsesen osittain luoma ja ohjaama HBO-sarja Vinyl (2016) päätettiin lopettaa ensimmäiseen kauteen, ja Cameron Crowen kehittämä Showtime-sarja Roadies (2016) on saanut niin huonon vastaanoton, että jatko on epätodennäköinen.

Netflixin ohjaajavalinta on suurellisista visuaalista tyylittelyistä tunnettu Baz Luhrmann, jonka luoma The Get Down (2016) on uhkarohkea myös sijoituksena. Vuosia valmisteltu kaksitoistaosainen draama on maksanut 120 miljoonaa dollaria eli yhdeksän miljoonaa euroa jaksolta. Se on yksi kaikkien aikojen kalleimmista.

Käytetyn ajan ja rahan liitto loistaakin Luhrmannin ohjaamassa 90 minuutin avausjaksossa, jossa sekoittuvat monet elokuvalliset alalajit: ainakin fantasia, komedia, musikaali, eksploitaatio, taistelu, teinidraama ja toiminta.

Kovimmalta ytimeltään New Yorkin Bronxiin sijoittuva The Get Down on kasvutarina teininuorista sekä varsinkin kahdesta rakastavaisesta, tätinsä kanssa asuvasta orvosta Ezekielista ( Justice Smith ) ja ankaran pastoriperheen Mylenesta ( Herizen F. Guardiola ).

Kirjallisesti lahjakkaan Ezekielin ja musiikillisesti lahjakkaan Mylenen pyrkimyksiin tiivistyy myös The Get Downin kuvittama 1970-luvun lopun musiikillinen murros: diskotyyli kuolee ja hiphop syntyy, toki osittain edellisen pohjalta.

Tässä olisi jo ainekset yhteen sarjaan, mutta Luhrmann kietoo mukaan paljon muutakin musiikkiteollisuudesta gangsterismiin ja kunnallispolitiikkaan.

Ymmärrettävästi yksi keskeisistä hahmoista on vuoden 1977 konkurssikypsä New York sekä erityisesti sen eteläinen Bronx, joka näyttää totuudenmukaisesti palavalta sotatantereelta.

Avauksen kerronnallinen ja visuaalinen vyörytys on toki vain sisäänheitto. Arkistofilmeillä rikastettu draama tasaantuu ja jäsentyy seuraavassa viidessä jaksossa, vaikka vaikuttaakin loppuun saakka pintaa palvovalta, menneisyydestä huumautuneelta ja ajoittain kovin kliseiseltä.

Sarjasta on valmiina kuusi jaksoa, joista viimeinen saa odottamaan jatkoa ainakin kulttuurisena ajankuvauksena. The Get Down on parhaimmillaan avatessaan hiphop-kulttuurin varhaisvuosia, joista tekijöitä on konsultoinut muun muun dj-pioneeri Grandmaster Flash, yksi sarjan todellisista roolihahmoista.

The Get Down Netflixillä (netflix.fi).

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat