Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Unelma-ammatin hinta on yksinäisyys

Musiikki vei pianovirtuoosi Yuja Wangin maailmalle jo nuorena.

Radio ja TV
 
Tuomo Yrttiaho
Yle
Yuja Wang viettää paljon aikaa matkoillaan ympäri maailmaa.
Yuja Wang viettää paljon aikaa matkoillaan ympäri maailmaa. Kuva: Yle

Kiinalainen pianovirtuoosi Yuja Wang (s. 1987) on klassisen musiikin nuoren tähtisukupolven arvostetuimpia talentteja. Häikäisevistä taidoistaan ja konservatiivisempaa konserttiyleisöä kohahduttavasta pukeutumisestaan tunnettu Wang ei ole pelännyt itsensä brändäämistä.

Anaïs ja Olivier Spiron ohjaamassa intiimissä henkilökuvassa Yuja Wang: Tähtipianistin digipäiväkirja (Through the Eyes of Yuja, 2014) Wang kertoo elämästään ja työstään maailmaa kiertävänä huippupianistina.

Musiikki vei Wangin jo nuorena maailmalle, ensin opiskelemaan ja sitten esiintymään. Varhaisteini-iässä hän konsertoi ensi kertaa Euroopassa ja jo parikymppisenä Bostonin sinfoniaorkesterin kanssa.

Reissussa vietetyt vuodet ovat jättäneet yli sata konserttia vuodessa soittavaan pianistiin jälkensä. Kiinalainen korostus on kadonnut sujuvasta englannista jo aikoja sitten, ja tilalle on tullut paksu pohjoisamerikkalainen aksentti. Nuori kosmopoliitti siteeraa Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies -romaania ja pohdiskelee muusikkoelämän nomadista luonnetta. Joskus elämä käy yksinäiseksi, mutta se on unelma-ammatin vaatima hinta.

Heti henkilökuvan perään Wang nähdään tositoimissa. Vuonna 2014 taltioidussa konsertissa hän esittää Alankomaiden kuninkaallisen Concertgebouw-orkesterin solistina muun muassa Dimitri Šostakovitšin pianokonserton numero 1.

Yuja Wang: Tähtipianistin digipäiväkirja Teemalla klo 17.41.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat