Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Näin hän hallitsi – kurkistus Barack Obaman valtakauteen on taitavasti toteutettu mutta myötäsukainen

Neliosaisessa dokumenttisarjassa kuullaan Obaman neuvonantajia ja myös presidenttiä itse.

Radio ja TV
 
Pete Souza / Yle
Dokumenttisarjaan poimituissa presidentti Barack Obaman julkisissa esiintymisissä nousevat esiin hänen älykkyytensä ja huumorintajunsa.
Dokumenttisarjaan poimituissa presidentti Barack Obaman julkisissa esiintymisissä nousevat esiin hänen älykkyytensä ja huumorintajunsa. Kuva: Pete Souza / Yle

”Tietysti tunnen itseni onnekkaaksi”, Barack Obaman kerrotaan sanoneen avustajalleen Valkoisessa talossa. ”Olen musta mies, nimeni on Barack Obama ja olen Yhdysvaltain presidentti.”

Näin lausuessaan Obama päätti ryhtyä uhkayritykseen puskea läpi terveydenhuoltouudistus, jonka vastustamiseksi republikaanipuolueen strategit olivat rummuttaneet liikkeelle vihaisen kansanliikkeen. Seitsemän presidenttiä ennen Obamaa oli epäonnistunut vastaavassa uudistuksessa.

Edellä mainittu on yksi monista tiivistunnelmaisista hetkistä, joihin päästään kurkistamaan neliosaisessa dokumenttisarjassa Obaman Amerikka.

Amerikkalaissyntyisen Norma Percyn luotsaamassa laadukkaassa brittituotannossa presidenttiajasta kertoo ennen kaikkea Valkoisen talon väki.

Obaman ja hänen neuvonantajiensa lisäksi ääneen pääsevät muun muassa edustajainhuoneen entinen puheenjohtaja Nancy Pelosi ja republikaanipuolueen keskeinen – pohjoismaisin silmin katsottuna pahamaineinen – poliittinen konsultti Frank Luntz.

Kuten tiedetään, Obama sai terveydenhuoltouudistuksen toteutettua. Se pelastaa vuosittain kymmeniätuhansia amerikkalaisia ihmishenkiä.

Samoin tiedetään, että heti presidenttiytensä alussa, juhlahumun keskellä, Obama joutui tarttumaan lähihistorian suurimpaan talouskriisiin. Tämänpäiväinen jakso kertoo, miten tilanne saatiin hallintaan muun muassa jättiläismäisen yli 800 miljardin dollarin elvytyspaketin avulla.

Talouskriisistä puhuessaan dokumenttisarja painottaa tavallisten ihmisten saamia verohelpotuksia, mutta sivuuttaa rahalaitosten hellävaraisen kohtelun. Myös puhuttaessa Obaman ulkopoliittisista, sodankäyntiin liittyvistä ratkaisuista äänenpainot voisivat olla kriittisempiäkin.

Lisäksi aiemmissa dokumenteissa on noussut selkeämpänä esiin Obaman turhautuminen siihen, että enemmistöksi edustajainhuoneessa nousseet republikaanit ovat vastustaneet häntä asiassa kuin asiassa.

Taitavilla poliittisilla liikkeillä Obama on luovinut läpi osasta tilanteita. Näiden luovimisten aikana sarja avaa kiinnostavasti Washingtonin sisäistä poliittista peliä.

Lähes kaikista dokumenttisarjan teemoista on vedettävissä yhteys meneillään olevaan presidentinvaalikampanjaan. Ehkä merkittävin näistä on neljännessä osassa käsitelty rasismi, jota on pidetty oleellisena selityksenä Donald Trumpin suosioon.

Toisessa osassa muistutetaan, mihin uhkaus poliittisesta väkivallasta johti vuonna 2011: kongressiedustaja Gabrielle Giffordsin murhayritykseen ja kuuden ihmisen kuolemaan. Trump heitti oman vihjauksensa aseenkanto-oikeutta pyhänä pitäville kuulijoille elokuun alussa.

Obaman Amerikka TV1:ssä klo 22.30.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat