Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ei vanhene koskaan -rikossarja on huippunosto

Yle Areenan valikoimaan tullut Ei vanhene koskaan -rikossarja on huippunosto Yleisradion arkistoista.

Radio ja TV
 

Åke Lindmanin loppusanat ovat yhtä kylmääviä kuin 20 vuotta sitten.

”Oletetaan, että tällä hetkellä – nyt jo vanhainkodissa – istuu mies, joka tuntee syyllisyytensä painon joka päivä. Oletetaan, että poliisi tietää hänet syylliseksi, mutta ei pysty todistamaan sitä, vaikka mies tunnustaisi. Tietoa Bodom-järven murhista on samanaikaisesti liikaa ja liian vähän.”

Bodom-järven kolmoissurmaa käsittelevän ohjelman lopuksi katsojalle ei kerrota nimenpuolikastakaan tai muutakaan vihjettä.

Profeetaallinen lopetus, joka nostaa yhä niskakarvat pystyyn.

Viime maanantaina Yle Areenan valikoimaan tullut Ei vanhene koskaan on huippunosto Yleisradion arkistoista.

Vuonna 1997 ensimmäisen kerran esitetty yhdeksänosainen sarja suomalaisista selvittämättä jääneistä murhista on uusittu kahdesti ja se on ollut katsojien kestouusintatoive.

Nyt katsottuna sarjan tapaukset näyttävät ilmiselviltä: Kyllikki Saari, Tulilahden kaksoissurma ja Bodomjärvi. Tämä johtuu pitkälti siitä, että sarjan tekemisen jälkeen näistä aiheista on ilmestynyt useita kirjoja ja lehtien erikoisnumeroita.

Keskustelua ruokkivat verkkoryhmät, joissa yhä rakennellaan teorioita näistä teoista.

Sen sijaan osa sarjan tapauksista on jäänyt julkisuudessa vähemmälle huomiolle, kuten Inga Myllärin joukkoraiskaus ja hyinen kuolema (1957) sekä poliitikko Onni Happosen murhaan johtanut muilutus (1930).

Syy saattaa olla se, että näistä aiheista ei saa millään mediaseksikkäitä, sillä ihmismielen pahuus ja julmuus näkyy niissä jo liian karuna. Niistä ei muokata kepeitä kuka-sen-teki-kesäliitteitä.

Ei vanhene koskaan on kotimaisten murhamysteeriohjelmien pioneereja dramatisoitune osuuksineen.

Sarjaa kannattelee ennen kaikkea kertoja Åke Lindman. Hänellä on karismaa ja auktoriteettia puhua väkivallanteoista neutraalisti, mutta silti niin, että kehonkieli kertoo muuta.

Sekään ei haittaa, että monologien ainoita tehosteita ovat silmälasien ottaminen pois päästä, käveleminen ikkunan luokse ja verhojen avaaminen (tai sulkeminen).

Valitut haastateltavat rikostutkijat kertovat selkeästi tapausten yksityiskohdista ja yleisistä huomioista rikollisuudesta.

Sarjan parasta antia on kuitenkin se, että se tuo julki avoimesti sen epävarmuuden, jonka kanssa oikeuslaitos on takavuosina joutunut toimimaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on jakso Pirkko Ryhäsen murhasta, jossa todennäköinen syyllinen vapautettiin.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat