Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Syksyn kotimainen uutuussarja muistutti mieleen, miksi suomalainen sarja on paras meille suomalaisille

Johanna Vuoksenmaan Ex-onnelliset ilahdutti tuttuudellaan.

Radio ja TV
 

Suomi on paras maa meille suomalaisille.

Sen tiesi edesmennyt Adolf Ernrooth ja tottahan se usein onkin. Pitkästä aikaa myös tv-sarjojen suhteen.

En nimittäin muista milloin viimeksi olisin odottanut kotimaista sarjaa. Tämän viikon maanantaina odotin, kun Johanna Vuoksenmaan uusi Ex-onnelliset alkoi.

Se vaikuttaa ainakin ensimmäisen jakson perusteella mainiolta. Nauroin ääneen. Ja vielä yksitoista jaksoa tulossa. Jippii!

Ex-onnelliset myös toi mieleen ne monet seikat, joiden vuoksi suomalainen sarja on paras sarja meille suomalaisille.

Ensinnäkin. Onhan se eksoottista ja sykähdyttävää, jos sarja alkaa ilmakuvalla Manhattanista – kuten esimerkiksi MTV3:lla juuri alkanut Billions – tai jos sarjassa – Netflixin Narcosin tapaan – seurataan huumekeisarin kohtaloa kolumbialaisissa sademetsissä.

Mutta mutta. Eikö paljon jännempää ole kuitenkin se, kun voi miettiä päänsä puhki, että oliko se Sörnäisten vankila joka tuossa vilahti? Tapahtuuko tämä Hermannissa? Ja onko tuo nyt Töölö? Vai Meilahti?

Toisekseen, Ex-onnelliset oli niin kaikin puolin freesi ja kiinni ajassa, että se muistutti siitä, miten tv-sarjat − niin fiktiota kuin ovatkin − ovat aina myös tallennusvälineitä.

Tuskin maailma on koskaan rintamäkeläiseltä tai faktahommalta näyttänyt, mutta varsin paljon kotimaiset media- ja kulttuurintutkijat ovat noidenkin sarjojen avulla pystyneet meille kertomaan sarjojen syntyajankohtien oikeasta yhteiskunnallisesta meiningistä.

Ja sitten ovat tietenkin ne lämpimät tunteet, joita tutut näyttelijät herättävät! Kun Pertti Sveholmin näyttelemä Arto ilmestyi Ex-onnellisissa ruutuun, tulvahti sydänalaan lämmin tunne. Vähän kuin sukujuhlissa, kun vuosia sitten viimeksi nähty setä ilmaantuu näköpiiriin: sinäkin siinä, edelleen. Et ole muuttunut!

Edellämainituista ei tietenkään ole iloa, jos kotimainen sarja on kehno. Mutta hyvän kotimaisen kanssa jaksaa senkin, että kun tekstityksiä ei ole, on iltapalaleipä pureskeltava nopeasti repliikkien välissä.

Kotimaisiin sarjoihin pätee tietenkin myös sama kuin sukujuhliin: jos joka viikko ympäri vuoden juhlittaisiin, voisi tulla omaa rauhaa ikävä. Välillä on Hermannistakin päästävä Manhattanin tai Kolumbian maisemiin.

Että molempi parempi. Kuten kuluneisiin fraaseihin mieltynyt sukulaissetä sutkauttaisi.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat