Radio ja TV

Sunnuntain tv-elokuvia

Kielletty hedelmä on Dome Karukosken vaikuttava draama vanhoillislestadiolaisten teinien matkasta Helsinkiin.

Kesytön ★★★

(Ranska 1970) Lääkäri Jean Itard (ohjaaja François Truffaut) tutkii Aveyronin metsästä löytynyttä Victoriksi nimeämäänsä villilasta 1700-luvun lopulla. Tositapahtumiin perustuvan mustavalkoisen draaman tarina on kiinnostava, mutta toteutus on puiseva.

Teema klo 18.00

Basic Instinct 2 ★★★

(Saksa/Britannia/USA/Espanja 2006) Lontooseen muuttanutta piikikästä femme fatalea (Sharon Stone) syytetään jälleen seksimurhasta. Michael Caton-Jonesin eroottisen jännärin jatko-osa ansaitsisi camp-klassikkon aseman.

Nelonen klo 21.00

Kuningatar ja henkilääkäri ★★★

(Tanska 2012) Nikolaj Arcelin upeasti kuvattu draama kertoo Tanskaa 1700-luvun lopulla hallinneen kuningas Kristianin, hänen henkilääkärinsä Johann Struenseen (Mads Mikkelsen) ja kuningatar Karoliina Matildan (Alicia Vikander) kolmiodraamasta.

Fem klo 21.00

Helmiä ja sikoja ★★★

(Suomi 2003) Pikkurikoksia tehtaileva veljessarja (yhtenä heistä Mikko Leppilampi) alkaa valmentaa sisarpuoltaan (Amanda Pilke) lasten laulukisaan. Perttu Lepän komedia on sympaattinen.

Sub klo 21.00

Spider-Man – Hämähäkkimies ★★★

(USA 2002) Tobey Maguire on nappivalinta Peter Parkeriksi, joka muuttuu supersankari Hämähäkkimieheksi. Sam Raimin Marvel-sarjakuvafilmatisoinnissa muodonmuutos symboloi oivaltavasti teini-iän kuohuja.

TV5 klo 21.00

Kielletty hedelmä ★★★★

(Suomi 2009) Vanhoillislestadiolaiset teinit (Amanda Pilke ja Marjut Maristo) maistavat kiellettyä hedelmää Helsingissä. Dome Karukosken draama järkyttää ja vaikuttaa.

TV1 klo 21.05

Mahtava Oz ★★★

(USA 2013) Sam Raimi ohjasi Victor Flemingin vuonna 1939 ilmestyneelle Ihmemaa Oz -fantasiaelokuvalle värikkään esiosan, joka kertoo Oz-velhon (James Franco) tarinan.

Nelonen klo 21.30

Kukkoilijat ★★★★

(USA/Britannia 2008) Hallitussa toimintakomediassa brittipalkkamurhaajat (Colin Farrell ja Brendan Gleeson) tappavat vaihteeksi ihmisten sijaan aikaa belgialaiskaupunki Bruggessa.

Hero klo 21.50

Superässä – Buckaroo Banzai ★★★

(USA 1984) Yleisnero Buckaroo Banzai (Peter Weller) antaa kyytiä alieneille W.D. Richterin kieli poskessa ohjaamassa kulttimainetta nauttivassa tieteiselokuvassa.

Nelonen klo 3.10

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    6. 6

      Keskusrikospoliisi tiedottaa Turun iskun tutkinnasta lisää tänään – Näihin neljään kysymykseen kaivataan vielä vastausta

    7. 7

      Poliisi jättää vangitsemisesityksen Turun puukotusten pääepäillystä maanantaina – muiden epäiltyjen osalta tilanne epäselvä

    8. 8

      Laura Huhtasaari: Naiset ovat kansallis­mielisyyden ”sotureita”

    9. 9

      Poliisi mallinsi Turun puukotusten tapahtumat keskustassa – Oranssiin liiviin pukeutunut poliisi esitti puukottajaa ja ”iski” taputtamalla uhreja esittäviä selkään

    10. 10

      Nykyajan suurin uhkakuva kumpuaa antiikin Kreikasta – Ovatko Kiina ja Yhdysvallat samalla tuhon tiellä kuin Ateena ja Sparta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    3. 3

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    8. 8

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    9. 9

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää