Radio ja TV

Vuosia valmisteltu dokumentti Olkiluodon ydinvoimalahankkeesta ei löydä fokusta

Mika Taanilan ja Jussi Eerolan teos Atomin paluu jää alamittaiseksi, vaikka käsillä oli suuri tarina.

Huhtikuussa uutisoitiin, että Teollisuuden Voiman tilaama Olkiluodon kolmas ydinvoimala saattaa valmistua kaupalliseen käyttöön loppuvuodesta 2018.

Kaiken tähän mennessä tapahtuneen perusteella se ei ole kovin todennäköistä.

Eurajoen massiivisella rakennustyömaalla on livetty alkuperäisestä aikataulusta kohta kymmenellä vuodella, sillä kolmosen piti tuottaa sähköä jo toukokuussa 2009. Samalla hinta-arvio on melkein kolminkertaistunut 8,5 miljardiin euroon.

Vaikeudet ja viivästymiset ovat olleet suuri haaste myös Mika Taanilalle ja Jussi Eerolalle, jotka vuonna 2004 päättivät tehdä dokumentin ydinvoimalan rakentamisesta, Eurajoesta sekä yleisemmin atomivoiman toisesta tulemisesta.

Ranskalaissaksalaisen yhteenliittymän toimittaman OL3:n piti olla rohkaiseva päänavaaja, ensimmäinen länsimainen ydinvoimahanke Tšernobylin onnettomuuden jälkeen.

Nyt tiedämme, että sellaista OL3:sta ei kehkeytynyt.

Toisaalta kaikkine odottamattomine ongelmineen hanke osoittautui dokumentaariseksi onnenpotkuksi, sillä ohjaajilla oli yhtäkkiä käsissään paljon suurempi tarina.

Viiden vuoden aikana kuvattu, Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuteen (2011) päättyvä Atomin paluu jää aineistoonsa suhteutettuna silti alamittaiseksi.

Näyttää siltä, että Taanila ja Eerola eivät ole malttaneet keskittyä teemaansa tai pystyneet tarkentamaan, mistä oikein ovat tekemässä elokuvaa. Tai ovat vain uupuneet materiaalinsa massiivisuuteen.

Alussa Atomin paluu vaikuttaa kyllä hyvinkin lupaavalta, pienten herkullisten huomioiden kuljettamalta suurelta tapaustutkimukselta, jossa on aineksia komediaan, farssiin ja trage­diaan. ”Viivästykset ovat hallinnassa”, lupaa yksi johtajista elokuussa 2005 – toisen hehkuttaessa hanketta melkein maailman kahdeksanneksi ihmeeksi, jolle vetävät ehkä vertoja Eiffel-torni ja Milanon tuomiokirkko.

Ohjaajat harhautuvat silti journalistiselle sivupolulle ja nostavat tärkeään rooliin ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvan TVO:n paikallisen sähköteknikon, joka taistelee Daavidina Goljattia vastaan.

Hän saattaa olla asialleen omistautuneena jonkin totuuden jäljillä tai sitten ei, mutta hänen mukanaan Atomin paluu nyrjähtää aivan toiseen asentoon.

Toinen jatkokehittelemätön, oman dokumenttinsa arvoinen teema olisi ollut Eurajoen asukkaiden, Eurajoen kunnan ja TVO:n suhde, jota Taanila ja Eerola sivuavat monta kertaa.

Mutta harmillisesti sekin jää repsottavaksi langanpääksi, kuten työolot ja – lähinnä puolalaisten – siirtotyöläisten asema.

Dokumenttiprojekti: Atomin paluu TV1:ssä klo 21.30.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Dokumenttielokuvat
  • Olkiluoto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    5. 5

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    6. 6

      Masennuslääke mahdollisti minulle koulutuksen ja ammatin – aamuisin otan pienen tabletin ja elän hyvää elämää

    7. 7

      Tässä on Suomen vaarallisin kortteli – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    8. 8

      Näin sinkkuja sorretaan yhteiskunnassa – yksinasuvia syrjitään niin verotuksessa kuin ruokaostoksillakin

    9. 9

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    5. 5

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    6. 6

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    7. 7

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    7. 7

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää