Radio ja TV    |   Sunnuntai/maanantai

Q-teatterin radiokabaree sekoittaa konseptit

Toisiinsa limittyvät itsenäiset tarinat ovat hauskoja ja ahdistavia.

Freelance-näyttelijöiden vuon­na 1990 perustama helsinkiläinen Q-teatteri valittiin 2005 vuoden teatteriksi. Neljä vuotta sitten perustettu Q-teatterin ensemble syntyi luomaan jatkuvuutta teatterin toimintaan.

Nyt tätä yhdeksänhenkistä kokoonpanoa kuullaan radiossa kolmiosaisessa kuunnelmassa RaakaQ.

Lauantaina Radio 1:ssä alkoi uusi viihdekuunnelmasarja Iiris ja viettelykset. Vaikka Iiris ja RaakaQ ovat hyvin erilaisia, molemmat perustuvat pohjimmiltaan havaintoon siitä, miten hupsuja aikuiset ihmiset voivat olla. Siksi en voi välttyä houkutukselta hieman vertailla näitä kahta kuunnelmaa.

Iiris ja viettelykset on lineaarinen ja yksinkertainen, Raaka Q sen sijaan hajottaa kronologisuuden alusta alkaen. Se koostuu itsenäisistä rinnakkain etenevistä tarinoista, joita annostellaan tiputellen lisää.

Osa tarinoista on yksittäisiä sketsejä, osa jatkuu jopa jaksosta toiseen.

Suoraan tilanteesta alkava RaakaQ on jännitteinen alusta asti. Sekä rytmissä että äänenvoimakkuudessa tapahtuvat vaihtelut pitävät sähköä yllä.

Tiina Luoman äänisuunnittelu on huomaamattoman villiä.

Parhaimmillaan episodi­sketsit onnistuvat olemaan yhtä aikaa hauskoja ja ahdistavia.

Kun pelastusveneessä pohditaan, onko vauvan perässä kyytiin pyrkivä mies lapsen oikea isä tai kun nainen sekoaa Alepassa, ei aina tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Koko Q-teatterin ensemble on osallistunut kabareemaisen kokonaisuuden kirjoittamiseen.

Tyylivaihtelua löytyykin nasevasta dialogista runollisiin pään sisäisiin monologeihin.

RaakaQ:n ovat ohjanneet Jani Volanen ja Antti Hietala, ja homma pelittää lupaavasti. RaakaQ:n venyttäminen kolmiosaiseksi on kuitenkin käsittämätön ratkaisu. Jännitettä ei riitä kalkkiviivoille asti.

Kannattaa silti kuunnella, sillä kolmososassa on kuunnelman hillittömin sketsi: opettavaisia satuja parodioiva tarina, jossa lapsi tyrmää vanhempansa eettisellä joululahjalla.

RaakaQ alkaa Radio 1:ssä su klo 13.00. Uusinta ma klo 19.03. Oikaisu 6.5. klo 15.30: RaakaQ ei ole Q-teatterin ensemblen kuunnelmadebyytti, kuten tekstissä aiemmin kerrottiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuunnelma

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      Maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi – Espoossa tutkitaan 16-vuotiaan tytön pahoinpitelyä kotitalon rappukäytävässä

    3. 3

      Aasiasta saatu superbakteeri pilasi 21-vuotiaan Miran terveyden – Väärästä syystä syöty antibioottikuuri saattaa pahentaa bakteerin aiheuttamia tuhoja, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    5. 5

      Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

    6. 6

      Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

    7. 7

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    8. 8

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    9. 9

      Miksi hyvin koulutetun, fiksun ja hyvännäköisen naisen on vaikea löytää kumppania?

    10. 10

      Auttaisiko puheenjohtajan vaihto? Kannatuksen lasku avasi puheet keskustan Juha Sipilän ja Sdp:n Antti Rinteen asemasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää