Radio ja TV    |   Dokumentti

Suomessa toistetaan aina samaa saagaa

Swing Game on sympaattinen elokuva muttei vastaa TV1:n laatukriteereitä.

Okei, Swing Game -dokumentti on vitsi, mutta se on samalla surkeaa yrityskasvatusta.

Suomessa toistetaan yhä tätä iänikuista saagaa, jossa pari jätkää saa päähänsä kehittää pelin ja ryhtyä rikkaiksi. Kotkalaiset Pasi Riiali ja Mikko Peltonen keksivät lisäksi ohjata dokumentin, joka seuraa heidän pelinsä vaiheita.

Jos tosiaan on edelleen mahdollista, että ne pari jätkää kävelee rahoittajien puheille ilman kokemusta, ilman alkeellisintakaan ideaa saati tuotetta, ilman omaa rahoitusta, ja rahoittajat vaivautuvat silti kuuntelemaan heitä, niin mitä pitäisi ajatella alan realismista? Hanke saa heti ”mentorikseen” Rovion Peter Vesterbackan, joka antaa muutamia ihan hyviä mutta yleispäteviä ohjeita.

Jos rahoittajat ovat mukana vain siksi, että tapaamisia on kuvattu dokumenttiin, vitsin vuoksi, se olisi ollut syytä esittää selvemmin.

Swing Game näytetään uusintana keväältä. Se on sympaattinen mutta amatöörimäinen elokuva, eikä vastaa TV1:n laatukriteereitä. Se ei myöskään ansaitse puolentoista tunnin mittaa. Hyvä näkyvyys lienee osa samaa ilmiötä: kun pari jätkää mainitsee taikasanat peli ja menestys, väylä on heti auki – hetken.

Mutta niin, juuri tästähän dokumentti myös kertoo. Swing Game -peli etenee hämmästyttävän pitkälle, ennen kuin tie alkaa nousta pystyyn. Dokumentin ongelma on vain se, että huumorin ja ironian aste jää tulkinnanvaraiseksi. Mille siinä lopulta nauretaan, jos nauretaan?

Dokumenttiprojekti: Swing Game TV1:ssä klo 21.30.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Dokumentti
  • pelibisnes

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    2. 2

      Sää on nyt poikkeuksellisen kostea – nihkeys saattaa lauantaina purkautua rajuiksi ukkosiksi ja rankkasateiksi

    3. 3

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    4. 4

      Kukkakaaleja jätetään nyt peltoon mätänemään, vaikka sesonki on parhaimmillaan – viljelijälle sadon korjaaminen olisi tappiollista

    5. 5

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    6. 6

      Suomalaiset Barcelonassa: Metron ja ihmisjoukkojen välttelyä, kotiin jäämistä, poliiseja hiljaisilla kaduilla – ”Nyt se sitten tapahtui”

    7. 7

      ”Kuljettaja palkitsi asiakkaan mussuttamalla kirosanoja koko matkan” – Teemu Niemelä nostaa Helsingin taksien tökeröimmät töppäilyt laaturaportteihinsa

    8. 8

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    10. 10

      Poliisi haluaa avukseen uudenlaisen reservijoukon – osa joukosta rekrytoitaisiin puolustusvoimien reserviläisistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    2. 2

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    3. 3

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    6. 6

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    7. 7

      Otto-automaatit häädetään ABC-asemilta, Prismoista ja Alepoista, S-ryhmä tuo tilalle Nosto-automaatit – katso kartalta katoavat Otot

    8. 8

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    9. 9

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    10. 10

      Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    3. 3

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    4. 4

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Kuolleiden määrä nousi 14:ään – poliisi etsii 17-vuotiasta pääepäiltyä

    5. 5

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    9. 9

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    10. 10

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    11. Näytä lisää