Radio ja TV    |   Kolumni

Tv-kesä näyttää heti paremmalta kun kurkkaa syksyn ohjelmistoon

Telkkarista tulee lähes yksinomaan suonsilmäkkeeltä tuoksahtavia puutarhasarjoja, kirjoittaa Laura Friman tv-kolumnissaan.

Ei epäilystäkään: nämä ovat kinkkisiä aikoja. Telkkarista tulee lähes yksinomaan suonsilmäkkeeltä tuoksahtavia puutarhasarjoja, Myyntimies Jethroa, Kauppaneuvos Jethroa, ja ohjelma nimeltä Näin Norjassa.

Revi siitä sitten huumoria. Mutta koska myönteinen ajattelu on muotia, yritetään nyt kuitenkin.

Ensinnäkin tv-kesä sisältää ainakin kolmetoista huippuhetkeä: Netflixin Orange Is The New Blackin uuden kauden ensimmäisen jakson, toisen jakson, kolmannen jakson, neljännen jakson – ja niin edelleen.

Tätä lukuun ottamatta on sovellettava puolityhjän tai puolitäyden lasin tekniikkaa: sen sijaan, että teutaroisimme tuskissamme siinä, mitä joudumme kestämään (olen melko varma, että Jutan ja Vertin supersinkkudieetti ei sisältänyt lukuisia tasoja, jotka aukeavat vasta toisella katselulla), keskittykäämme siihen, miltä parhaillaan vältymme.

Subilta alkaa syksyllä uutuus nimeltä Exiä rannalla. Konsepti ei vaadi avaamista – nimi kertoo kaiken. Tämä on väistämättä painajainen.

Posseen on kiinnitetty uusi kiintiönainen, Viivi Pumpanen. Ei hyvää päivää.

Ja kun kaikkien muiden lajien niin parhaat kuin huonoimmatkin on jo kartoitettu, Maikkarilla haetaan syksyn ajan Suomen surkeinta nikkaria.

Tämä oli vasta alkua. Juuri kun pääsit yli Jaajo Linnonmaan syvästä traumatisoivasta miljonääritukasta, se palaa ruutuun.

TV5:kin filmaa taas täyttä häkää Tuurissa, jossa Vesa Keskinen on innovoinut ”Miljoona Polttarit”. Sami Hedberg aloittaa Talent Suomen tuomarina ja Maaret Kallio talk show –juontajana!

Jep. Tähän kaikkeen on vielä kaksi ihanaa, pitkää kuukautta.

Saisiko sittenkin olla kahdeksas kierros Jethroa?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa

    5. 5

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    6. 6

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    7. 7

      Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?

    8. 8

      Mitä Isis haluaa? – Terroristit tappavat viattomia ihmisiä, mutta umpimähkäisellä väkivallalla on myös laajempia tavoitteita

    9. 9

      Sauli Niinistö korostaa maltillisen keskustelun tarvetta – Lue presidentin lausunto Turun iskusta kokonaisuudessaan

    10. 10

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    2. 2

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    7. 7

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    8. 8

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Lentopallomiehet voittoputki alla EM-kisoihin, Slovakia meni taas nurin – ”Kunto kasvaa koko ajan kisoja kohden”
    3. Barcelonan terrori-isku: Poliisi etsii marokkolaista 22-vuotiasta miestä osallisuudesta iskuihin
    4. Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristää tunnelmaa Turun keskustassa
    5. Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”
    6. Kenestä tulee Erkki Liikasen seuraaja? Pankkivaltuusto pohjustaa jo Suomen Pankin pääjohtajan valintaa
    7. Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu kiitteli poliisin ja ensiavun nopeutta Turussa – ”olen liikuttunut, miten monet ihmiset ovat lähettäneet tukeaan Turulle ja Suomelle”
    8. Sauli Niinistö korostaa maltillisen keskustelun tarvetta – Lue presidentin lausunto Turun iskusta kokonaisuudessaan
    9. Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin
    10. Tunti sitten
    11. Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”
    12. Putkiremonttien määrä kaksinkertaistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana – Kannattaako asunto myydä ennen remonttia vai vasta sen jälkeen?
    13. Näytä lisää