Radio ja TV    |   Lastenkuunnelma

Suositusta kirjasarjasta tutut Tatu ja Patu mellastavat nyt radioaalloilla

Vauhdikkaat veljekset tekevät matkan Outolasta Jori-serkun luo Stadiin

Äänisuunnittelija Anders Wik­stenin leikkauksissa häivytykset on poljettu suohon, ja sinne ne sietävät jäädäkin. Nopea radiomontaasi pitää kuunnelman jatkuvassa liikkeessä, jota tukee – uskokaa tai älkää – mainiosti lastendraamaan istuva pornofunk-tyylinen musiikki.

Radioteatterin lastenkuunnelmissa on viime vuosina luotettu kirjamyyntilistoilla koeteltuihin suosikkeihin ja samoilla linjoilla jatketaan. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjoittama Tatu ja Patu -sarja on saanut suosion lisäksi tunnustusta.

Outolasta kotoisin olevien vauhdikkaiden veljesten seikkailuja on palkittu esimerkiksi Finlandia Juniorilla (2007) ja Tietopöllöllä (2010). Jo aiemmin kirjoittajapari voitti Veera-sarjallaan Rudolf Koivu -palkinnon vuonna 2001.

Tatun ja Patun käännösoikeudet on myyty jo 21:een maahan.

Kuunnelmaksi sovitettu Tatu ja Patu Helsingissä on kirjasarjan vanhin osa vuodelta 2003. Kirja on lyhyt ja niin on radio­draamakin. Seikkailu on mahdutettu kahteen runsaan kymmenen minuutin jaksoon, joihin ei suvantovaiheita mahdu.

Veljekset (Ylermi Rajamaa ja Samuli Niittymäki) ovat siis saapuneet pääkaupunkiin, jossa heitä vastassa on liikemieheksi ryhtynyt Jori-serkku (Reino Nordin).

Bisnes pitää serkun sen verran kiireisenä, että maalaispojat tipahtavat tietenkin kyydistä jo alussa.

Sitten etsitään serkkua mitä erikoisimmilla tavoilla. Matkaa taitetaan esimerkiksi keihäällä, törmäilyautolla ja vesimelonilla.

Vuonna 2008 Sheriffi McGee -kuunnelmasarjasta Sokeain kuunnelmapalkinnolla palkittu dramaturgi-ohjaaja Mikko Viljanen kuljettaa tarinaa varsin perinteisellä kertojalla (Outi Vuoriranta), mikä tasapainottaa lennokasta leikkausta ja äänimaailmaa.

Lopussa mukaan saadaan jopa kansanedustajia, joiden silmien alla selviää, mitä on se mystinen höyty, joka nousee Jorin salkusta.

Tatu ja Patu Helsingissä Yle Puheessa klo 7.45.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Radio
  • Kuunnelma

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Utopiana pidetty Tallinna-tunneli onkin nyt tärkeä osa suurempaa kuljetusreittiä Jäämereltä Berliiniin asti – Valtion suunnitelmassa junat sujahtaisivat meren alle Helsingissä

    8. 8

      Mystinen arabisheikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

    9. 9

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    10. 10

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    11. Näytä lisää