Radio ja TV    |   Kanavalla

Katso uintia, lue kirja – aivan sama asia

Huippu-urheilussa liikutaan inhimillisen suorituskyvyn äärimmäisellä rajalla ihan niin kuin parhaassa kirjallisuudessa.

Olympiaurheilijat käyttävät dopingia, joo. Eikä tapa, jolla Rio de Janeiro on siivonnut katunsa kerjäläisistä ja köyhistä, kestä lähempää tarkastelua.

Silti katsoin avajaiset kokonaisuudessaan – kyllä, valvoin aamukuuteen – ja silti aion katsoa olympialaisia joka päivä kisojen päättymiseen asti.

Ai miksi? Noo, luen minä uusia kirjojakin, vaikka välillä sattuu eteen joku huono. Luen jopa surkean vähän myyviä kirjoja, joiden kirjoittamista on tuettu rahamäärillä, jotka joidenkin mielestä olisi ollut syytä upottaa terveydenhuoltoon.

Koska ihmiselämä on parhaimmillaan hetkissä, jolloin se on täyttä humpuukia.

Ainahan voi sydämistyä ja sanoa, että kirjat ravitsevat aivoja, kun taas joku tollo urheilu ei. Jaa.

Olen lukenut paljon kirjoja, mutta en ole mikään fiksu. Kulutan kirjallisuutta ja urheilua samalla tavalla: epä-älyllisesti.

Kun Usain Bolt kyyristyi lähtöön Berliinin MM-kisossa 2009 ja sadan metrin maailmanennätys oli vajaan puolen minuutin päässä, kroppani sähköistyi. Aivan kuten se sähköistyi lukiessani Sam Pinkin kirjoittamaa ja V. S. Luoma-ahon kääntämää runokokoelmaa Aion kloonata itseni ja tappaa kloonini ja syödä sen.

Huippu-urheilussa liikutaan inhimillisen suorituskyvyn äärimmäisellä rajalla ihan niin kuin parhaassa kirjallisuudessa.

Eikä aina tarvitse tehdä maailmanennätyksiä. Kymppitonnin kisan seuraaminen muistuttaa hyvän romaanin lukemista, vaikka Ulla-Lena Lundbergin Jään. Matka taittuu, mutta kirjassa lauseet ja radalla jalat ovat jänteviä ja tarkoituksenmukaisia.

Lopussa molemmat yllättävät rytminvaihdoksella, kun Mo Farah pinkoo karkuun ja pappi Kummel uppoaa pyörineen jäihin.

Silmien ja pään kautta kirjaimet ja kuvat virtaavat kehooni ja tekevät sille outoja. Maailma näyttäytyy muokattavana: ehkä minäkin voisin tehdä jotain hienoa, innostun, säntään keittiöön ja tiskaan niin tuimasti, että vesi pärskyy pitkin seiniä.

En millään jaksa tätä kulttuurin ja urheilun jakolinjaa, jossa toinen on toista parempi. Joka on lukenut Sinuhe egyptiläisen teininä tai nähnyt seiväshyppysuorituksen livenä, ei voi kuin ihmetellä sitä pakahduttavan merkityksen ja täydellisen yhdentekevyyden yhdistelmää, jota molemmat edustavat.

Olla olemassa ja tehdä asioita. Sellaisen edessä minä otan lakin päästä ja ryhdyn faniksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Kanavalla
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – kokonaiskorvaus lähes 200 000 euroa

    2. 2

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    3. 3

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    4. 4

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    5. 5

      Vanhan piian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    6. 6

      Rakentamisen nousukausi on synnyttänyt ”kestämättömän” tilanteen – rakentajia varoitetaan paikoin rajusta jarrutuksesta

    7. 7

      Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

    8. 8

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    9. 9

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    10. 10

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    8. 8

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    9. 9

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    10. 10

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää