Radio ja TV    |   Elokuva

Max Linder oli koomikoista traagisin – Teema nostaa esiin mykkäajan maineikkaan näyttelijän

Ensimmäinen kansainvälinen elokuvatähti ei toipunut sodan traumoista.

Seitsemän vuoden onnettomuus ★★ Seven Years Bad Luck, USA 1921 Teema klo 18.00

Teema esittää peräkkäisinä sunnuntai-iltoina kolme Max Linderin komediaelokuvaa. Mykkäajan huonosti tunnetun tähden nostaminen esiin on hienoa, vaikka elokuvat sijoittuvatkin Linderin vuoristoratamaisessa elämässä aikaan, jolloin hän ei ollut enää vetreimmillään fyysisesti tai henkisesti.

Linder, alkujaan Gabriel-Maximilien Leuville, syntyi vuonna 1883 äveriääseen viininviljelijäperheeseen. Hän opiskeli näyttelijäksi ja päätyi vuonna 1904 töihin Pariisiin. Taiteilijanimellä Max Linder hän ryhtyi hankkimaan lisätienestejä Pathé-elokuvastudiolla.

Pathén lyhytkomedioissa Linder näytteli etenkin Maxia, tyylikästä mutta kommelluksille altista herrasmiestä. Hahmon suosion siivittämänä Linderistä tuli ensimmäinen kansainvälinen elokuvatähti, miljonääri, joka keräsi yleisöjä myös Euroopan-kiertueellaan.

Ensimmäinen maailmansota muutti kaiken. Vuonna 1914 Linder liittyi sotavoimiin autonkuljettajaksi ja päätyi sairaalaan – lähteestä riippuen – joko taistelukaasun, keuhkokuumeen tai keuhkoon osuneen luodin vuoksi. Tytär Maud Linder käyttää vuoden 1983 dokumentissaan vain ilmaisua ”palasi rintamalta lähes kuolleena”. Epämääräisyys johtunee siitä, että merkittävä syy alkaneissa sairaalajaksoissa oli mielenterveydellinen.

Vuonna 1917 Linder kutsuttiin Yhdysvaltoihin Essanay-studiolle korvaamaan pois lähtenyttä Charlie Chaplinia. Hän myös tapasi Chaplinin ja sai tältä valokuvan, jonka omistuskirjoituksessa Chaplin kutsuu Linderiä professoriksi ja itseään tämän opetuslapseksi.

Essanayn elokuvat eivät menestyneet. Linder matkusti takaisin kotimaahan toipumaan ja palasi sitten vielä USA:han. Tuolloin hän ohjasi kolme tunnin mittaista komediaa, joista Teeman sarja muodostuu.

Elokuvissa Seitsemän vuoden onnettomuus (1921) ja Ainoastaan naisille (1921) toilailee Max-hahmo. Kolme muskettisolttua (1922) puolestaan parodioi seikkailuelokuvaa. Näitä kutsutaan usein Linderin mestariteoksiksi, mutta kuten menneisyyden elokuvien kohdalla usein käy, mukana on kaunistelua.

Ero on huomattava Linderin säilyneiden lyhytkomedioiden innokkuuteen, Chaplinin taitavasta tarinankerronnasta puhumattakaan. Elokuvissa on oivalluksen hetkiä, joilta kuitenkin vievät voiman pakonomainen iloisuus ja kömpelö alleviivaaminen. Sujuvuuseroa voi vertailla Harold Lloydiin, jolta nähdään Linderin elokuvan jälkeen 25-minuuttinen Rakennustyömaa (1921).

Uusi läpimurto jäi Linderiltä tekemättä. Palattuaan Ranskaan hän avioitui 18-vuotiaan Hélène Petersin kanssa, ja heille syntyi tytär Maud.

Perheen perustaminen ei auttanut toistuvaan masennukseen, vaan vuonna 1925 Linder ja hänen vaimonsa tekivät yhdessä itsemurhan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    3. 3

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    4. 4

      Voiko terroritekoja estää ennalta? HS selvitti, mitä Suomessa olisi tehtävissä uusien iskujen estämiseksi

    5. 5

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Turun puukkoiskun jälkeen meiltä kysytään reiluutta ja valppautta

    8. 8

      Yllätys autoalalta: vielä joku kehittää polttomoottoriakin

    9. 9

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    10. 10

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää