Radio ja TV    |   Komediasarja

Mindy Lahirin tärkein projekti on rakkaus

Koomikko Mindy Kaling loi komedian gynekologista ja tämän työtovereista.

Erinomaisen komediasarjan The Mindy Projectin (2012–) nimestä jo kuulee, että kyse on amerikkalaiskoomikko Mindy Kalingista. Kaling on sarjan luoja, pääosan esittäjä ja noin joka viidennen jakson käsikirjoittaja.

Suomalaiset saattavat muistaa Kalingin Konttorin amerikkalaisversiosta (2005–2013), jossa hän esitti intialais-amerikkalaista Kellyä.

The Mindy Projectin päähenkilö Mindy Lahiri on naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. Sivuhenkilöt ovat enimmäkseen Mindyn työtovereita.

Sarja on työpaikkakomedia, jossa työ kuitenkaan ei ole suuressa roolissa.

The Mindy Projectissa ei tykitetä vitsejä, vaan siinä on panostettu rentouteen ja luontevuuteen. Parhaimmillaan sarjassa on romanttisen komedian humalluttavaa, kuplivaa kepeyttä. Jaksot kestävät 20 minuuttia, ja niitä on helppo katsoa monta peräkkäin.

Pilottijakso tosin ei ole The Mindy Projectia parhaimmillaan.

Ensimmäinen tuotantokausi keskittyy romantiikkaan uskovan Mindyn kumppaninetsintään. Myöhemmin hän päätyy parisuhteeseen, ja sarjan huumorin aiheet vaihtuvat.

Kaling on korostanut, ettei hän halunnut tehdä henkilöhahmostaan liian miellyttävää.

Sarjan Mindy ei ole yhtä herttainen tai ihana kuin romanttisten komedioiden naispäähenkilöt. Hänestä ei koskaan tule sellaista miljoonien naisten samastumiskohdetta kuin Sinkkuelämän Carrie Bradshaw’sta. Mindy on siihen liian ärsyttävä ja itseriittoinen.

Kaling on kertonut Mindyn hahmon saaneen inspiraatiota Jäitä hattuun -sarjan päähenkilöstä Larrysta. Tosin Mindyn toiminta jää kauas Larryn koomisesta itsekkyydestä.

Olisiko Mindyn hahmo ollut mahdollinen vaikka kaksikymmentä vuotta sitten? Tuskin. Me hyväksymme naispäähenkilöiltä nykyään enemmän epämiellyttävyyttä ja jopa antisankariutta kuin aikaisemmin. Pisimmälle viety esimerkki tästä taitaa olla Girlsin (2012–) inhottu ja rakastettu Hannah Horvath.

Valitettavasti The Mindy Project ja Girls eivät ole olleet Yhdysvalloissa suuria katsojamenestyksiä. Ilmeisesti naispäähenkilöiden odotetaan edelleen olevan mukavia. Se on kome­dialle suuri rajoite.

The Mindy Project HBO Nordicilla (hbonordic.fi).

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • komediasarja

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Barcelonan iskussa kadonnut pikkupoika kuoli sairaalassa

    7. 7

      Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

    8. 8

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Suomalaiset vaatteet päätyvät saksalaisten Porschejen kattomateriaaliksi – helsinkiläisyritys tekee lumpuilla bisnestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    6. 6

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    7. 7

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää