Radio ja TV    |   Tieteissarja

Aikamatkailija yrittää estää maailmanlopun

Synkkä sarja perustuu Terry Gilliamin klassikkoelokuvaan.

Tieteiskirjallisuuden suuriin aiheisiin lukeutuva aikamatkailu on voimissaan tv-ruudussakin.

Foxilla nähdyssä tieteissarjassa 11.22.63 (2016) yritettiin ajassa matkustaen estää Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn murha, ja tänään Kutosella alkavassa 12 apinassa (2015) pelastetaan jo koko maailmaa.

12 apinan nykyhetkenä toimii vuosi 2043. Tappava virus on päässyt irti 27 vuotta aiemmin ja tuhonnut lähes koko ihmiskunnan. Kun James Cole (Aaron Stanford) lähetetään menneisyyteen eliminoimaan viruksen levittäjäksi epäilty liikemies Leland Goines (Zeljko Ivanek), hän värvää tehtävään avukseen virologi Cassandra Raillyn (Amanda Schull).

12 apinaa on ideoitu Terry Gilliamin 1995 ohjaaman samannimisen tieteiselokuvan pohjalta. Sarjan luojat Terry Matalas ja Travis Fickett ovat elementissään, sillä he käsikirjoittivat myös sarjoja Nikita (2010– 2013) ja Terra Nova (2011).

Perusideana 12 apinassa on siis menneisyyden kohdennettu peukalointi, jotta tulevaisuus muuttuisi. Toimintaan ja hyvin synkkään tunnelmaan panostava käsikirjoitus ei kuitenkaan pidä orjallisesti kiinni siitä syiden ja seurauksien logiikasta, jonka tuo peruslähtökohta sisältää.

Silti tuloksena on lajissaan kunnianhimoinen ja viihdyttävä sarja, jota myös monet hyvät näyttelijät kannattelevat.

Sarja perustelee onnistuneesti olemassaoloaan ottamalla näkökulmillaan, painotuksillaan ja oivalluksillaan etäisyyyttä Gilliamin klassikkoelokuvaan.

12 apinaa alkaa Kutosella klo 22.00.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • jännityssarja
  • Scifi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty on Abderrahman Mechkah – poliisi vaatii häntä ja neljää muuta marokkolaismiestä vangittaviksi

    2. 2

      Sukellusvenemies sanoo kadonneen ruotsalaistoimittajan kuolleen onnettomuudessa ja ”haudanneensa hänet mereen”, kertoo Tanskan poliisi

    3. 3

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    4. 4

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    5. 5

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    6. 6

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    7. 7

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    8. 8

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    9. 9

      Jätevedet ovat väestön pissanäytteitä – niistä löytyy huumeita, lääkkeitä, alkoholia ja jopa Viagraa

    10. 10

      Mikko Koivusipilä valitsee Suomen radiohitit, ja siinä hommassa raha ratkaisee – ”Minun työtäni ei ole sivistää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    5. 5

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    8. 8

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    9. 9

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    10. 10

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää