Radio ja TV    |   Televisio

Japanilainen Yayoi Kusama, 87, on omistanut elämänsä täplätaiteelle

Dokumentti pohjustaa edelleen aktiivisen taiteilijan näyttelyä, joka avautuu kohta Helsingissä.

Helsingin Tennispalatsin HAM-museossa valmistaudutaan parhaillaan uuteen menestysnäyttelyyn, kun japanilainen Yayoi Kusama tuo täplätaiteensa suomalaistenkin nähtäväksi. Näyttely on koottu Pohjoismaita varten, ja sitä ennakoiden Espan puiston puita on verhottu pilkkukankaalla.

Vuonna 2012 valmistunut dokumentti seuraa Kusaman pitkän uran yhtä käännekohtaa, kun hänen takautuva näyttelynsä oli esillä muun muassa Lontoon Tate Modernissa sekä New Yorkissa. Kusama oli jo siinä vaiheessa heikossa kunnossa, mutta jatkoi sinnikkäästi työntekoaan. Nyt hän on täyttänyt 87 vuotta.

Kusaman täplät ovat valloittaneet maailmaa ja kansainvälisiä taidemarkkinoita, ja dokumentissa nähdään myös, miten luksuslaukkujen valmistaja Louis Vuitton hyödyntää sekä Kusaman henkilöä että täpläkuosia.

Kusama on hämmentävä tapaus. Joka puolelle tunkeutuvat täplät ovat riemastuttavia, mutta onko ne kaupallistettu jo liian tehokkaasti? Ainakin Kusamalle on kertynyt niistä sievoinen omaisuus, mutta kuten yleensäkin taiteilijoiden henkilökuvissa, rahasta puhutaan vain sivumennen. Kuka ylipäätään huolehtii vanhan ja väsyneen naisen varoista?

Se jää arvailun varaan, joten keskittykäämme taiteeseen.

Kusama saa valmiiksi noin teoksen päivässä, ja dokumentti näyttää, miten se tapahtuu. Jalat eivät oikein kanna enää, mutta sivellin huiskii kankaalla intuition ajamana. Taiteilija itse ei sano dokumentissa juuri mitään mieleenpainuvaa, paitsi että hän haluaa olla paras ja kuolla saappaat jalassa. Ja että täplät välittävät rauhan sanomaa.

Suitsutuksen taustalta paljastuu kuitenkin jotakin mykistävää. Kusama on ollut psykiatrisessa hoidossa viimeiset 40 vuotta, ja rikkauksistaan huolimatta hän asuu tokiolaisessa sairaalassa, pienessä surkeassa huoneessa, josta hän poistuu päivittäin läheiseen ateljeehensa.

Kusama ei missään tapauksessa ole mikään kupla. Hän ryhtyi taiteilijaksi nuoruusvuosina Japanissa ja muutti New Yorkiin, jossa hän löysi taiteellisen ilmaisunsa. Kaupungin taidemaailma käänsi kuitenkin hänelle selkänsä, ja Kusama palasi Japaniin, pettyäkseen sielläkin. Tate Modernin avajaisissa Kusama näkee pitkästä aikaa nuoruuden teoksiaan ja pyyhkii liikuttuneena silmäkulmiaan pilkullisella nenäliinalla.

Valitettavasti dokumenttiin jää aukko 1970-luvun ja vuoden 2012 välille, eikä se kerro mitään siitä, miten Kusamasta lopulta tuli taidemaailman maskotti ja ilmiö.

Yayoi Kusama, täplätaiteilija Teemalla klo 21

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Dokumentti
  • Kuvataide

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    3. 3

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    4. 4

      Venäläinen kenraali kuoli taistelussa Syyriassa

    5. 5

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    6. 6

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    7. 7

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    8. 8

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    9. 9

      Saksan vaalitulos pähkinänkuoressa: Kolme pääasiaa

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    7. 7

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    8. 8

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää