Radio ja TV    |   Televisio

Laatuscifiä länkkärikulisseissa – villin lännen teemapuistoa kansoittavat robotit

HBO:n uusin suursatsaus on tieteisdraama Westworld. Sille toivoisi suurta menestystä.

HBO:sta on vuosien aikana tullut huipputasoisen tv-draaman synonyymi. Viime vuosina yksikään sen sarjoista ei kuitenkaan ole muodostunut lippulaiva Game of Thronesin kaltaiseksi jättimenestykseksi.

Kanavan uusin yritys on tieteissarja Westworld. Siihen onkin panostettu. Budjetti on sadan miljoonan dollarin luokkaa ja keskeisissä osissa Anthony Hopkinsin kaltaisia tähtiä.

Muutaman ensimmäisen jakson perusteella voi sanoa, että satsaus on kannattanut. Westworld on televisiota parhaimmillaan: koukuttavaa, kiehtovaa, ajatuksia herättävää ja näyttävää.

Sarjan pohjana toimii kirjailijana paremmin tunnetun Michael Crichtonin ohjaama Westworld-elokuva (1973). Se kertoo villin lännen teemapuistosta, jota kansoittavat ihmisen kaltaiset robotit. Rikkaiden turistien elämysmatka muuttuu painajaiseksi, kun tietokonevirus saa koneet ryhtymään kapinaan.

Westworld-sarjan lähtökohta on sama: tapahtumapaikka on erämaahan rakennettu, villin lännen elokuvista mallinnettu kaupunki, joka on samalla elämyspuisto rikkaille. Vieraat saavat toteuttaa western-fantasioitaan ja käyttää synteettisiä asukkaita hyväkseen miten tahtovat.

Mutta siinä missä 70-luvun Westworld oli melko yksioikoista toimintaviihdettä, nostaa Jonathan Nolanin ja Lisa Joyn kirjoittama sarja heti esiin syvempiä teemoja. Westworldin asukkaat ovat tarinan keskiössä tasapuolisesti ihmisten kanssa.

Eräänlaiseksi päähenkilöksi nousee Dolores Abernathy (Evan Rachel Wood), joka on rakennettu ja ohjelmoitu esittämään yhtä Westworld-kaupungin rooleista samanlaisena päivästä toiseen.

Doloresia ja muita kaupungin robotteja on ulkoisesti mahdoton erottaa ihmisistä. Heidän tekoälynsäkin on niin kehittynyt, että he tuntevat ja käyttäytyvät aivan ihmisten tavoin.

Yön aikana 3d-tulostetut kehot korjataan ja muistit tyhjennettään taas uusia koettelemuksia varten.

Mutta entä sitten, kun tekoälyt alkavat myös oppia uutta – ja koodivirheen seurauksena myös muistaa jotain entisistä ”elämistään?” Mikä lopulta erottaa tällaiset olennot ihmisistä?

Westworldin alkujaksot paitsi esittelevät konseptin, keskeiset hahmot ja tarinan tehokkaasti, myös jättävät asioita kutkuttavasti avoimiksi jatkoa varten.

Sarjalle voi vain toivoa menestystä – potentiaalia Game of Thronesin kaltaiseksi ilmiöksikin voisi olla.

Westworld katsottavissa HBO Nordicilla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    2. 2

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Ulkonäköön kohdistuva pilkka sotki Mikon elämän vuosiksi – Miesten ulkonäköpaineita pitäisi käsitellä enemmän, sanoo tutkija

    5. 5

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    6. 6

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    7. 7

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    8. 8

      Trumpin yritysjohtajista koostuva neuvosto lopettaa toimintansa – syynä presidentin puheet, joissa hän rinnasti väkivaltaisen äärioikeiston ja sitä vastustavat tahot

    9. 9

      Tytöt liikkuvat ulkoleikeissä paljon vähemmän kuin pojat, maahanmuuttaja­taustaisten lasten välillä ero liki 20 prosenttia – Ainutlaatuinen tutkimus selvittää kaiken elämästä päiväkodeissa

    10. 10

      Ilman pääsykoetta en olisi päässyt yliopistoon – korkeakoulu­haun uudistus voi tuhota monen unelman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Ateistia pidetään moraalittomampana kuin uskovaa, paitsi Suomessa – tutkijat selvittivät ihmisten ennakkoluulot erikoisella kyselyllä sarjamurhaajista

    7. 7

      Olen miehille joko vitsi tai huumorintajuton ”feminatsi” – Miksi sovinistisia vitsejä pitäisi sietää?

    8. 8

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    9. 9

      Toimittaja kokeili, saako todennäköisesti sinultakin kerättävästä ”nimettömästä” selaustiedosta selville, kuka olet ja missä surffailet – saa, todella helposti

    10. 10

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää