Radio ja TV    |   Elokuva

Vaarallista vapautta kertoo neuvostoloikkarin tarinan

Tositapaukseen perustuvan elokuvan pelättiin haittaavan Suomen ja Neuvostoliiton suhteita.

Vaarallista vapautta ★★ Suomi 1963 TV1 klo 13.20

”Filmi erittäin taitavalla tavalla kaivaa maata Suomen virallisen ulkopolitiikan alta”, totesi Ulkoasiainministeriön osastopäällikkö, maisteri Matti Tuovinen, jota Valtion elokuvatarkastamo kuuli asiantuntijana Vaarallisesta vapaudesta.

Veikko Itkosen elokuva kertoi neuvostoliittolaisen loikkarin (Toivo Lehkonen) tapauksen. Huonokuntoinen pakolainen viruu sairaalassa, josta ryhmä nuoria auttaa hänet pakenemaan kohti Ruotsia.

Vaarallista vapautta perustui Tuuli Reijosen romaaniin, joka perustui tositapaukseen. Vuonna 1949 virolainen kapteeni Herman Treial jäi kiinni Suomen rajalla. Sairas Treial vietiin sairaalaan, josta hänet auttoi pakoon 21-vuotias sairaanhoitajaopiskelija.

Elokuvan loikkarisympatioita pidettiin haitallisina Suomen suhteille Neuvostoliittoon, mutta sen kieltämisen katsottiin ­aiheuttavan turhan ison metelin. Vaarallista vapautta pääsi valkokankaille.

Jännäri on kiinnostava lähinnä poliittisen historian kannalta. Taiteellisesti Vaarallisessa vapaudessa ei ole juuri mitään taitavaa.

Itkonen ei laatinut edes kunnollista käsikirjoitusta, vaan ohjasi romaanista leikellyn pumaskan perusteella. Se näkyy. Henkilöitä on turhan paljon, ja heidän välillään hypitään paikoin sekavasti.

Melkein kaikki näyttelevät tönkösti. Puhumatonta loikkaria raahataan kuin perunasäkkiä. Häntä auttavaa sairaanhoitaja Sinikkaa esittää Pirkko Peltonen, jonka ylitulkinta käy koomisen rajoilla.

Musiikkia teki ohjaajan pojan Jussi Itkosen rautalankabändi The Strangers. Osa biiseistä kulkee kivasti, mutta ne eivät ­oikein sovi yhteen elokuvan kanssa. Tarina oli siirretty silloisten nykynuorten piireihin, mutta elokuva junnasi vanhanaikaisesti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Elokuva

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    5. 5

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    6. 6

      Sipilä ja Risikko vetoavat, että vihaan ei saa vastata vihalla, HSTV näyttää tiedotustilaisuuden suorana

    7. 7

      Näin keskusrikospoliisin tiedotustilaisuus eteni: Hyökkääjä mahdollisesti valikoi naisia uhreiksi, tuli Suomeen vuonna 2016 turvapaikanhakijana

    8. 8

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Solidaarisuus­mielenilmaus kerännyt Turun kauppatorille pari sataa ihmistä – ”Tunnelma on hiljainen ja kynttilämeri on aikamoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    5. 5

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    6. 6

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    7. 7

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää