Valikko
Radio ja TV    |   Dokumentti

Mimosan tytär teki itsemurhan

Perhosen kohtalo -dokumentti käsittelee vaikeaa ja tärkeää aihetta.

Suomessa itsemurhien määrä on osapuilleen puolittunut synkimmästä vuodesta 1990. Silti maassamme yli 700 ihmistä riistää henkensä joka vuosi.

Itsemurha jättää jälkeensä surun, suuren määrän hämmennystä, usein itsesyytöksiä ja joskus vihaakin. Tämä pätee myös 21-vuotiaan Delphine Helanderin kuolemaan vuonna 2011.

Dokumentissaan Perhosen kohtalo Jean Bitar seuraa itsemurhan jälkeisinä vuosina Delphinen äitiä Mimosa Helanderia. Helander keskustelee tyttärestään muun muassa tämän ystävien ja omien vanhempiensa kanssa. Elämäniloa kuviin tuo Delphinen noin kymmenvuotias pikkusisar Cecilia.

Helander puhuu esikoistyttärensä itsemurhasta myös julkisesti, esimerkiksi pyrkiessään Espoon kaupunginvaltuustoon. Hän uskoo, että Delphine olisi pelastunut, jos nuorten mielenterveyspalvelut olisivat olleet paremmin tehtäviensä tasalla.

Etenkin kun ajattelee itsemurhaa monimutkaisena henkilökohtaisena tragediana ja yhteiskunnallisena ongelmavyyhtenä, on suuri harmi, että dokumentti on sekavasti leikattu.

Varsinkin alkupuolella on ilmeistä, että tekijöiltä on jäänyt pohtimatta, missä järjestyksessä asioita kerrotaan ja mitä kuvissa näytetään. Rauhaton siirtyily vaikeuttaa kehityskulkujen hahmottamista ja edesmenneen muiston äärellä hiljentymistä.

Oletettavasti alan ammattilaisillekin hyödyllistä kosketuspintaa itsemurhaa suunnittelevan mielenliikkeisiin antavat Delphine Helanderin päiväkirjamerkinnät. Niiden lukemiseen olisi kaivannut lisää eläytymistä ja – edelleen selkeyden lisäämiseksi – päivämääriä.

Perhosen kohtalo TV1:ssä klo 21.30. (K12)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Dokumenttielokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Yksi atomiaikakauden suurista mysteereistä saattoi saada selityksen – Etelä-Atlantin kaksoisvälähdys oli todennäköisesti salainen ydinkoe

    4. 4

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    5. 5

      Ylen johtajat toivat itse kohunsa uudestaan julkisuuteen – miten luottamus palautetaan?

    6. 6

      Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

    7. 7

      Alkon toimitusjohtaja harmittelee Suomen 100-vuotisjuhlan liköörihälyä: ”Ei tällaista päätöstä voi muuttaa”

    8. 8

      Presidentti Niinistö keskusteli viimein Trumpin kanssa – Trump lähetti terveisiä Suomen kansalle

    9. 9

      Naiset synnyttävät entistä myöhemmin – katso, kuinka moni sinua nuorempi tai vanhempi sai lapsen viime vuonna

    10. 10

      Sokos luopuu turkisten myynnistä – Keskustan kansanedustajat: ”Kaksinaismoralistista”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    2. 2

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    3. 3

      Nämä 17 kirjaa muuttavat mielipiteesi ja auttavat ymmärtämään ihan eri tavalla ajattelevia

    4. 4

      Jasper teki 2-vuotiaana 200 palan palapelejä – lapsen lahjakkuuteen suhtaudutaan Suomessa usein häpeillen, sanoo asiantuntija

    5. 5

      ”Kaikki talot pitää peruskorjata säännöllisin välein” ja 6 muuta harhaluuloa: Valtionpalkinnon saaneet arkkitehdit kumoavat tutut rakennusmyytit

    6. 6

      Stressi jättää jäljen aivoihin – ja voi laukaista muistihäiriön, kertoo tutkija

    7. 7

      Asuinalueiden erot kasvavat Helsingissä koko ajan – ”Ihmisillä tuntuu olevan halu asua samankaltaisten lähellä”

    8. 8

      Mitä jos Linnan juhlien miehistä kirjoitettaisiin kuin naisista?

    9. 9

      Olga Maltseva kirjoitti 50 Venäjää ylistävää kommenttia päivässä – Pietarin trollitehdas kärsii entisten työntekijöiden avautumisista

    10. 10

      Posti kiistää syytöksen Demokraatti-lehden koko painoksen hukkaamisesta – viestintäjohtajalla ja päätoimittajalla täysin erilaiset väitteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Poikamme päätti kestää kiusaamisen ja homottelun – vanhojentanssien jälkeen hän viimein romahti

    3. 3

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    4. 4

      Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”

    5. 5

      Tähtitieteilijä Anne Liljeström ei ole nainen eikä mies – ”Harva ymmärtää kunnolla, mistä muunsukupuolisuudessa on kyse”

    6. 6

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    7. 7

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    8. 8

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    9. 9

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    10. 10

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    11. Näytä lisää