Valikko
Radio ja TV    |   Dokumentti

Dokumenttisarja tarjoaa elokuvailtoja Ingmar Bergmanin tapaan

Ohjaajan suurta videokokoelmaa pengotaan teemojen ja tekijöiden kautta.

Ei ole vaikea arvata, mitä mestariohjaaja Ingmar Bergman (1918–2007) hommaili pimeinä syysiltoina kotonaan Fårössä: käpertyi tietysti nojatuoliinsa katselemaan videoita.

Bergmanin talossa on oma katseluhuone, jossa seiniä kiertäville hyllyille on järjestetty ohjaajan massiivinen videokokoelma, 1711 vhs-kasettia, joukossa kaikkea kanonisoiduista laatuelokuvista sarjoihin ja massaviihteeseen.

Kuusiosainen dokumenttisarja Bergmanin videot (2012) penkoo kokoelmaa tarkemmin tiettyjen teemojen ja tekijöiden kautta. Bergmanin hyllyistä löytyvien elokuvien maineikkaat ohjaajat ja näyttelijät kertovat ajatuksiaan ohjaajasta sekä kyseisten elokuvien tekemisestä.

Samoja teemoja peilataan myös Bergmanin omaan tuotantoon, mutta pääpaino on kokoelman tarjoamassa näkökulmassa elokuvataiteeseen.

Ensimmäisen jakson aiheena on komedia, mikä on tietysti huvittavaa, sillä Bergmania it­seään ei pidetä varsinaisena komediaohjaajana.

Silti hänenkin elokuvissaan pilkisti kaiken vakavuuden keskeltä huumori, toki bergmanilaisella tvistillä: esimerkiksi komedia Kesäyön hymyilyä (1955) syntyi synkkien ajatusten ympäröimänä.

Avausjaksossa Fårössä vieraileva, komediasta draamaan siirtynyt ohjaaja Tomas Alfredson kertoo omia hassuja muistojaan Bergmanista.

Ääneen pääsevät myös muiden muassa Wes Andersson, Alexander Payne ja Robert De Niro, jonka mukaan Bergmanin valikoimiin kuuluvassa Martin Scorsesen Taksikuskissakin oli omat hauskat hetkensä.

Bergmanin videot Teemalla klo 20.15. (K12)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Dokumenttielokuvat
  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Batagaikan jättikraatteri kasvaa nopeasti Siperiassa

    2. 2

      Oksennus tyhjensi uimahallin Espoossa – Asiantuntija rauhoittaa: Uimahallit ovat liian lämpimiä norovirukselle

    3. 3

      ”Painu neekeri takaisin sinne mistä tulit” – Michaela Moua kertoo, millaista on syrjintä Helsingin joukkoliikenteessä

    4. 4

      Aira Samulin täyttää tänään 90 vuotta ja kannustaa välttämään vanhainkotia: ”Meillä on suuret ikäluokat tulossa, ei siitä edes tule mitään”

    5. 5

      Onko Trump saanut mitään hyvää aikaan? Pysyykö hän vallassa koko kautensa? HS vastaa lukijoiden kysymyksiin presidentin alkukaudesta

    6. 6

      Sadat lääkärit kipusivat tuloeliittiin palkkatyöllä – laskuri näyttää, miten Suomen kovatuloisimmat lääkärit tienaavat

    7. 7

      Ex-presidentti George W. Bush näpäytti Trumpia: ”Tarvitsemme riippumatonta mediaa”

    8. 8

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    9. 9

      Puolueesta erotettu Terhi Kiemunki saa jatkaa Tampereen perussuomalaisten johdossa – vastoin yhdistyksen omia sääntöjä

    10. 10

      Tapaaminen Maahan­muutto­viraston kanssa ei riittänyt turvapaikan­hakijoille – Rautatientorin telttaleiriä ei pureta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Painu neekeri takaisin sinne mistä tulit” – Michaela Moua kertoo, millaista on syrjintä Helsingin joukkoliikenteessä

    2. 2

      Sadat lääkärit kipusivat tuloeliittiin palkkatyöllä – laskuri näyttää, miten Suomen kovatuloisimmat lääkärit tienaavat

    3. 3

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    4. 4

      Batagaikan jättikraatteri kasvaa nopeasti Siperiassa

    5. 5

      Moonlight palkittiin yllättäen parhaana elokuvana, palkinto kuulutettiin ensin La La Landille – HS listasi kaikki vuoden Oscar-voittajat

    6. 6

      Tuomarineuvoston mielestä Norjan Emil Iversen ei aiheuttanut kaatumista: ”Hidastuksesta näki hyvin, mitä siinä tapahtui”

    7. 7

      Raju pettymys ei voinut tulla Aino-Kaisa Saariselle yllätyksenä – ja lisää saattaa olla tulossa

    8. 8

      Onko islam sodan vai rauhan uskonto? Kysymys on väärä, sillä uskonnot ja aatteet elävät aina tulkinnasta

    9. 9

      Facebook ei paljasta, miten uusia kavereita ehdotetaan – seksuaalirikoksen uhrin näkymään ilmestyi ahdistelijan profiili

    10. 10

      Ruuhkavuosia elävät vanhemmat kertovat, miten he järjestävät aikaa liikunnalle – ”Jos on aikaa katsoa telkkaria, on aikaa treenata”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman, vaikka sitä yrittäisi salata, kertoo tutkija – Tältä köyhyys näyttää ja tuntuu Suomessa

    2. 2

      Suomalaiset nimet aiheuttavat hauskoja ja kiusallisia tilanteita ulkomailla – ”Vieraat ihmiset saattavat hätkähtää, kun he huomaavat, etten ole arabi”

    3. 3

      Otatko työpaikkasi hauskuuttajan vakavasti? Syytä olisi, opastavat tutkijat

    4. 4

      Rivitaloremontti meni järkyttävällä tavalla pieleen Järvenpäässä – löperösti toiminut valvoja joutuu maksamaan peräti miljoonan euron korvaukset

    5. 5

      Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä

    6. 6

      Pelastuslaitos kiittelee autoilijoita, jotka muodostivat Turun moottoritielle pelastuskujan – ”Erinomainen ilmiö”

    7. 7

      Pahoinpitelyt ja nöyryyttäminen mursivat 15-vuotiaan sipoolaispojan – Äiti kertoo, että nyt riittää: ”En anna tämän enää olla”

    8. 8

      Saara Aallon rohkea ilmapallotemppu huipensi X Factor -konsertin Lontoossa

    9. 9

      Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää

    10. 10

      Lääketeollisuus salaa suurimman osan lääkäreille maksetusta rahasta – katso, kuuluuko oma lääkärisi eniten rahoitusta saaneiden joukkoon

    11. Näytä lisää