Radio ja TV

Lauantain tv-elokuvia

Quadrophenian nuorisokapina tuntuu yhä tuoreelta.

Aina vierelläsi ★★

(USA 1998) Äiti (Susan Sarandon) sairastuu ja joutuu uskomaan lapsensa äitipuolen huomaan. Gigi Levangie Grazer kirjoittaa raikkaita viihderomaaneja. Chris Columbus ohjasi hänen käsikirjoituksestaan sokeroidun draaman, jota tahdittaa John Williamsin yhtä tahmainen musiikki. (K7)

Kutonen klo 17.25

Lento ★★★

(USA 2012) Robert Zemeckisin draama seuraa päihderiippuvaisen lentokapteenin (yhden uransa parhaista rooleista tekevä Denzel Washington) toikkarointia. (K16)

Nelonen klo 21.00

Quadrophenia – 60-luvun kapinalliset ★★★★

(Britannia 1979) Modit (keulahahmona Sting) ja rokkarit ottavat yhteen 1960-luvun Britanniassa. Franc Roddam tulkitsi The Who -yhtyeen samannimisestä musikaalista nuorisodraaman, jonka kapina tuntuu yhtä tuoreelta. Yhtä pääosaa näyttelee aikakauden musiikki. (K16)

Teema klo 21.00

Promised Land ★★★

(USA 2012) Maakaasuyhtiön konsultit (Matt Damon ja Frances McDormand) yrittävät ostaa pikkukaupungin maat, mutta saavat vastaansa ympäristöaktivistin. Dave Eggersin tarinaan pohjalta käsikirjoitettu ja Gus Van Santin ohjaama draama on yllätyksiä täynnä. (K7)

Ava klo 21.00

Kunniattomat paskiaiset ★★★

(USA 2009) Kunniattomien paskiaisten joukkio (yhtenä heistä loistava Brad Pitt) kaavailee Hitlerin murhaa Quentin Tarantinon ylipitkässä seikkailuelokuvassa. (K16)

TV5 klo 21.00

The Rite ★★

(USA 2010) Pappi opiskelee manaajaksi. Anthony Hopkins on hassahtanut mukaan Mikael Håfströmin yritteliääseen mutta epäonnistuvaan kauhuelokuvaan, joka on perustuvinaan tositapahtumiin. (K16)

Sub klo 21.00

Drive ★★★★

(USA 2011) Konnien pakokuskin (Ryan Gosling) romanssi naapurinsa kanssa osoittautuu kohtalokkaaksi Nicolas Winding Refnin tiukassa rikosdraamassa. (K18)

Hero klo 23.00

Wallander – Heikkous ★★★

(Ruotsi 2006) Komisario Kurt Wallander (Krister Henriksson) saa selvitettäväkseen hevosten kasvattajan murhan. Rikoselokuva jatkaa Henning Mankellin dekkareihin perustuvaa tasaisen hyvää sarjaa. (K16)

MTV3 klo 23.05

Shanghai Noon ★★

(USA/Hongkong 2000) Keisarin sotilas ja junarosvo etsivät Kiinasta karannutta prinsessaa villissä lännessä. Edes symppis Owen Wilson ei pelasta toimintakomediaa. (K12)

Nelonen klo 23.55

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    2. 2

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    3. 3

      22-vuotias Topi lopetti amiksen neljästi, mutta sitten hänestä tuli Tippa-T, jolle seksikin on työsuhde-etu

    4. 4

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    5. 5

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    6. 6

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    7. 7

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    8. 8

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    9. 9

      Barcelonan terrori-iskusta epäilty vahvisti oikeudessa, että solu suunnitteli iskua Sagrada Famílian kirkkoon – 12 epäillystä vain neljä on elossa

    10. 10

      B-vitamiinien liikakäyttö voi jopa nelinkertaistaa keuhkosyövän riskin miehillä – suomalaisprofessori pitää tulosta yllättävänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    2. 2

      Pääministeri vajosi opportunismiin kommentoidessaan Turun iskua

    3. 3

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    4. 4

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    5. 5

      22-vuotiaana Francesca Woodman oli ottanut itsestään valtavasti alastonkuvia, jotka eivät kiinnostaneet ketään, sitten kuolema muutti kaiken

    6. 6

      Donald Trump katsoi auringon­pimennystä ilman suojalaseja varoituksista huolimatta – internet täyttyi meemeistä

    7. 7

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    8. 8

      Tämä kaikki Turun puukkoiskusta epäillyistä tiedetään – grafiikka näyttää, miten perjantain tapahtumat etenivät

    9. 9

      Suurella tohinalla pystytetyt designpysäkit seisovat hylättyinä Kampissa – ohi ei mene ratikoita, eivätkä bussien ovet mahdu avautumaan

    10. 10

      Linja-auto ja rekka törmäsivät Länsiväylällä, bussin kuljettaja kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää