Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Suomen parhaat voimat muuttavat kohta pois

Ongelmissa painiskeleva Suomi on kärsinyt aivovuodosta yllättävän vähän. Moni virittelee silti jo verkostojaan ulkomaille. Olen yksi heistä, kirjoittaa Alf Rehn.

Raha
 
Alf Rehn
Kirjoittaja on professori.

Se on aikamme ehkä tunnusomaisin uhkaus: ”Jos A tapahtuu tai X voittaa vaalit, minä muutan maasta!”

Hassua kyllä, näin sanovat toteuttavat harvoin uhkauksensa, vaikka uho on kova. Toisaalta, kyllä maastamuuttajiakin on – Nalle meni Ruotsiin, monet lähtivät Portugaliin.

Mutta näin on aina ollut. Rikkaat menevät minne haluavat, köyhät jäävät, koska eivät muutakaan voi. Väittäisin tosin, että näiden ääripäiden välissä on tapahtumassa jotain kiinnostavaa: muutos, joka tulee vahvistumaan tulevina vuosina.

Välillä puhutaan aivovuodosta, brain drain -ilmiöstä, jossa maan osaavimmat lähtevät paremman elämän perässä muihin maihin. Tämä on ainakin teoriassa paha ongelma kärvisteleville maille, koska juuri kriisin keskellä maa tarvitsee parhaita osaajiaan.

Suomi tosin ei ole kärsinyt kovin pahasti tästä. Päinvastoin. Vaikka Suomen kriisi ei näytä hellittävän, yllättävän harva näyttää pakenevan – vaikka eräät näin uhoavatkin. Tietenkin lähtijöitä on, mutta vähemmän kuin voisi kuvitella. Etenkin kun Ruotsi, ja sen vikkelästi kasvava talous, on ihan naapurissa. Kiintoisaa.

Uskon itse, että näemme tässä jokseenkin uuden ilmiön: emigraation petaamisen. Suomi on kriisissä, mutta ryhmällä, joka edustaisi aivovuotoa, menee vielä aika hyvin.

Samalla on tärkeä huomata, että juuri tämä ryhmä tekee nyt pohjatyötä seuraavalle liikkeelleen. Tunnen nämä ihmiset, koska olen yksi heistä.

Lähetämme nyt lapsemme ulkomaille opiskelemaan, varmuuden vuoksi. Hankimme Viron e-kansalaisuuden, koska eihän sitä koskaan tiedä. Perustamme pikkufirman vaikka Ruotsiin, jos se tulisi tarpeeseen. Emme ole muuttamassa – vielä.

Me emme puhu tästä ääneen, mutta kyllähän siitä tulee keskusteltua, pienissä ryhmissä. Emme uhoa kovaäänisesti, emmekä ole luopuneet toivosta. Me vain petaamme, kuin vakuutuksena. Me emme ole rikkaita, emme veropakolaisia, mutta tiedämme, että maailma on iso paikka, mahdollisuuksia täynnä. Meillä on aina passit voimassa, ja verkostot viritettyinä.

Ja meitä on monia. Me emme halua lähteä, mutta jossain vaiheessa tulee vastaan se hetki, jolloin mansikka käy liian karvaaksi ja maukkaat mustikat odottavat poimijaansa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!