Valikko
Raha

Sukupolvi määrittää suomalaisten tuloja – testaa, tienaatko enemmän kuin muut samassa elämäntilanteessa olevat

Suomalaisten tuloja määrittää vahvasti se, mihin sukupolveen on sattunut syntymään. Parhaassa asemassa tulokehityksen kannalta ovat ne, jotka ovat työelämässä hyvinä aikoina, jolloin talous ja ansiot kasvavat.

Suomalaisten tuloja määrittää vahvasti se, mihin sukupolveen sattuu syntymään. Parhaassa asemassa tulokehityksen kannalta ovat ne, jotka ovat työelämässä aikoina, jolloin talous ja ansiot kasvavat.

2000-luvun aikana parhaiten ovat kehittyneet eläkeläisten ja vanhempien ikäluokkien tulot. Työeläkkeet ovat kasvaneet, kun ihmiset ovat pystyneet tekemään pidempää ja ehjempää työuraa kuin aiemmin. Sen sijaan nuorten tulokehitys on jäänyt jälkeen aiempien sukupolvien kehityksestä.

Suomen Pankin vanhemman ekonomistin Petri Mäki-Fräntin mukaan 20–29-vuotiaiden asema työmarkkinoilla on heikentynyt taantuman aikana. Mäki-Fränti kirjoittaa Suomen Pankin Euro&Talous-sivustolla julkaistussa analyysissa Suomen Pankin vanhemman neuvonantajan Helvi Kinnusen kanssa, että syynä nuorten heikentyneeseen tulokehitykseen ovat etenkin pätkätöiden lisääntyminen sekä vaikeutunut kiinnittyminen työmarkkinoille.

Tutkimusten mukaan taantuma heikentää nuorten tulokehitystä koko eliniän ajan. Pitkät työttömyysjaksot nuorena vaikeuttavat työllistymistä tulevaisuudessa, eikä palkatta oleminen kerrytä eläkettä.

Yleiseen palkkakehitykseen vaikuttavat Mäki-Fräntin mukaan eniten talouskasvu, yritysten palkanmaksuvara sekä työntekijöiden neuvottelumahdollisuudet työmarkkinoilla. Yksilön näkökulmasta suurimmat tekijät ovat työllisyystilanne sekä koulutuksen taso.

Samalla kun tulot kehittyvät sukupolvien välillä eri tavoin, tuloerot ikäryhmien sisällä kasvavat. Nuorissa ja vanhoissa ikäluokissa on Mäki-Fräntin mukaan eniten pienituloisia, kun taas korkeakoulutettu väestö tulee entistä paremmin toimeen.

Mäki-Fränti kertoo, että korkeakoulutus siis maksaa itsensä paremmin takaisin kuin aikaisempina vuosina. Pelkän peruskoulun varassa olevien suhteellinen asema tulokehityksestä näyttää heikentyneen.

Suomalaisten tulot ovat viime vuosina muuttuneet myös rakenteeltaan. Väestön ikääntyessä yhä useamman tulot koostuvat eläkkeestä, ja Mäki-Fräntin mukaan tämä vakauttaa suomalaisten tulokehitystä. Myös muiden tulonsiirtojen varassa elävien osuus on kasvanut työttömyyden lisäännyttyä.

Eurooppalaiseen tasoon nähden suomalaisten tulot ovat keskitasoa, vaikka Suomen talous ei ole lähtenyt samanlaiseen nousuun kuin muualla Euroopassa. Mäki-Fräntin mukaan Suomen kohdalla puhutaan kehittyneille maille tyypillisestä sekulaarisesta stagnaatiosta – talouden pitkittyneestä hyvin hitaan kasvun jaksosta.

Arvioiden mukaan Suomen talous kasvaa seuraavan 20 vuoden aikana vain noin prosentin vuosivauhtia. Näin ollen myös suomalaisten tulokehityksen odotetaan olevan tulevina vuosina vaatimatonta.

Testaa tulolaskurilla, miten tulosi suhtautuvat väestön keskiarvoon iän, kotitalouden rakenteen, työtilanteen sekä koulutuksen suhteen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Raha
  • Tulot
  • taantuma

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    4. 4

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    5. 5

      Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon

    6. 6

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    7. 7

      Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Poliisi tutkii, yritettiinkö turvapaikanhakijoiden mielenosoitusteltta polttaa – teko oli ”ilmeisen tahallinen”

    10. 10

      Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    9. 9

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    10. 10

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää