Raha

Kertyikö kesällä luottokorttilaskua? Halvinta on maksaa koko lasku heti

Laskussa maksettavaksi ehdotetaan yleensä vähimmäissummaa, mutta enemmänkin saa maksaa.

Kesälomalla tuli vingutettua luottokorttia huolettomasti kerran jos toisenkin, ja nyt laskun maksamisen aika alkaa olla käsillä. Panikoiminen ei kannata, sillä laskun hoitamiseen on vaihtoehtoja.

Järkevintä on maksaa luottokorttilasku mahdollisimman nopeasti kokonaan pois, jos oma talous vain antaa myöten, pankeista kerrotaan. Silloin laskuun ei ehdi kertyä korkoja.

Mitä hitaammin laskun maksaa, sitä enemmän maksettavaksi tulee korkoa ja kuukausittaisia tilinhoitomaksuja, muistuttaa Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen.

Ihmiset kyllä osaavat käyttää luottokorttia ja ymmärtävät, miten se toimii, Kärkkäinen toteaa.

Joskus saattaa kuitenkin unohtua, että vaikka luottokorttilaskussa maksettavaksi ehdotetaan yleensä vähimmäissummaa, enemmänkin saa maksaa.

Vähimmäiserän suuruuden eli lyhennysprosentin voi yleensä määritellä itse luottokorttia hakiessa. Sen voi myös muuttaa itse myöhemmin esimerkiksi verkkopankissa, sanoo Osuuspankin päivittäisten raha-asioiden johtaja Kai Patovirta.

”Moni asiakas tekeekin niin, että vaikka minimilyhennyssummaksi on määritelty esimerkiksi 300 euroa, mutta jonakin kuukautena onkin enemmän varaa, hän käy muuttamassa sen hetkeksi vaikkapa 700 euroksi. Se on hyvin näppärä tapa, sillä jokainen kuukausihan on erilainen kulujen suhteen”, Patovirta sanoo.

Vähimmäissummaa voi myös pienentää itse, mutta se on tehtävä hyvissä ajoin ennen laskun erääntymistä. Riittävä aika on noin kuukautta ennen eräpäivää, eli suunnitelmallisuus on valttia, Patovirta sanoo.

”Tietenkään alle minimirajan vähimmäismäärää ei saa laskettua”, hän sanoo. Minimiraja on yleensä kolme prosenttia laskun kokonaissummasta.

Jos luottokorttilaskuun ei kerta kaikkiaan ole varaa ja laskuja alkaa kertyä, kannattaa ottaa yhteyttä pankkiin ja sopia maksujärjestelyistä.

Yleisesti ottaen luottokortin kanssa osataan toimia hyvin, Patovirta sanoo.

”Maksukortit ovat nykyisin aivan arkinen tapa hoitaa päivittäisiä asioita. Niihin ei liity enää sellaista mystiikkaa kuin kymmenen viisitoista vuotta sitten, jolloin setelit ja kolikot koettiin helpommaksi ja konkreettisemmaksi maksuvälineeksi.”

Lasketaan esimerkkitilanne: Heinäkuussa on tullut humputeltua niin, että luottokorttilasku on 3 000 euroa. Kerralla sitä ei pysty maksamaan pois, vaan suunnitelma on jaksottaa maksuerät loppuvuodelle eli elokuusta joulukuuhun.

Kuinka paljon maksettavaa kertyy korkoineen ja tilinhoitomaksuineen kuukaudessa ja yhteensä?

Nordean Kärkkäinen laskee esimerkkitapauksen 8,5 prosentin korolla ja 2,50 euron kuukausittaisilla hoitomaksuilla.

”Kuukausieräksi näillä laskelmilla tulee 615 euroa, ja kokonaissummaksi kertyy 3 075 euroa. Eli ylimääräistä tulee maksettavaksi 75 euroa”, Kärkkäinen summaa.

75 euroa ylimääräistä ei ehkä kuulosta paljolta, mutta toki sille löytäisi parempaakin käyttöä, Kärkkäinen toteaa.

”Pitää myös muistaa, että mitä pidemmälle maksaminen venyy, sitä enemmän tulee korkoa.”

Luoton käyttäminen on hyväksyttävää, kun sen tekee tietoisesti, Olli Kärkkäinen sanoo. Hän kuitenkin pitää parempana vaihtoehtona etukäteen lomaa varten säästämistä ja säästetyillä rahoilla lomailemista.

”Onhan se mukavampi palata loman jälkeen töihin, kun ei tarvitse enää huolehtia laskuista.”

Jos luotolle on kuitenkin tänä kesänä tullut maksettua lomakuluja, kannattaa menoeriä tarkastella tulevia lomia silmällä pitäen.

”Nyt voi jo alkaa suunnitella ensi kesää ja säästää sitä varten. Esimerkiksi kun on saanut luottokorttilaskun maksettua, panee sen jälkeen kuukausittain säästöön lyhennetyn summan verran rahaa seuraavaa lomaa varten”, Kärkkäinen sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Raha
  • Luottokortit
  • säästäminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan terroritekona – poliisin mukaan epäilty on Marokon kansalainen

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    4. 4

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    5. 5

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    6. 6

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    7. 7

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    8. 8

      Ilmaiset käteisnostot voivat loppua, kun Ottojen tilalle tulee Nosto-automaatteja

    9. 9

      Miten kovaa Mo Farah oikein juoksee? Tältä näyttää, kun tavallisten ihmisten juoksumatto asetetaan mestarin vauhtiin

    10. 10

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Turun tapahtumien silmin­näkijä: ”Näin kuinka vaaleaa naista puukotettiin useita kertoja kaulaan”

    4. 4

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: ”Kiitimme poliisia erittäin ripeästä toiminnasta. Samoin meidän terveysviranomaiset ovat toimineet tässä nopeasti”

    6. 6

      HS seurasi: Näin poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotuksista eteni – poliisi vahvistaa sivullisten suojelleen ihmisiä

    7. 7

      Ruotsalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    8. 8

      Yksi sairaalaan Turun puukotustapauksen takia tuoduista on kuollut – kahdeksan hoidossa

    9. 9

      Timo Metsola, 42, on kietonut Helsingin vuokra-asuntomarkkinat pikkurillinsä ympärille – Yli 50 asuntoa omistava judoka on Jari Sarasvuon mukaan ”matemaattinen poikkeustapaus”

    10. 10

      Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    3. 3

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    6. 6

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    7. 7

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    8. 8

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    9. 9

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää