Arjen nyrjäyttäjä
Kaupunkitaiteilija Meiju Niskala haluaa kaivaa hyvyyden esiin ihmisistä.
Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.
Pohja:
200 g digestivekeksejä
75 g voita
Täyte:
1 litra (500 g) mansikoita
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
6 liivatelehteä
2 rkl marjamehua tai vettä
250 g turkkilaista jogurttia
2 1/2 dl kermaa
Hienonna keksit monitoimikoneessa tai esimerkiksi kaulinta käyttäen. Sulata voi ja sekoita keksimurun joukkoon. Taputtele seos leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan pohjalle.
Soseuta mansikat tehosekoittimessa. Sekoita joukkoon sokerit ja sitruunamehu.
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan vähintään 5 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Kiehauta marjamehu tai vesi. Ota lionneet liivatelehdet, puristele niistä ylimääräinen vesi pois ja sulata ne kiehuvaan nesteeseen. Sekoita liivateseos ohuena nauhana mansikoiden joukkoon.
Sekoita sen jälkeen joukkoon jogurtti ja kääntele viimeisenä sekaan kermavaahto.
Kaada seos keksipohjan päälle. Kääri kakku muovikelmuun ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi