Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Pinaatti todella vahvistaa lihaksia – nyt tutkijat tietävät, miksi

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Sirpa Räihä / HS
Suomalainen nauttii pinaatin usein keittona.
Suomalainen nauttii pinaatin usein keittona.

Nitraatti, jota saa luontaisesti esimerkiksi pinaatista ja punajuuresta, vahvistaa tuntuvasti lihaksia. Ruotsin Karoliinisen instituutin tutkijat ovat nyt onnistuneet selvittämään, mistä pinaatin voimakas vahvistava vaikutus johtuu. Tutkijat tunnistivat kaksi merkittävää proteiinia, jotka kasvattavat lihaksia nitraatin ottamisen jälkeen.

Tutkimuksessa hiiret jaettiin kahteen ryhmään: puolet sai nitraattia juomavedessään viikon ajan, toinen puoli kuului kontrolliryhmään. Viikon jälkeen tutkijat testasivat lihaksia hiirten jaloissa.

Tulokset olivat selvät: hiirillä, jotka olivat saaneet nitraattia juomavetensä mukana, oli "dramaattisesti vahvemmat" lihakset. Niillä esiintyi myös enemmän kahta erilaista proteiinia, CASQ1:ta ja DHPR:ää, lihaksissaan. Juuri nämä proteiinit selittävät lihasten kasvun.

Hiirten saama nitraattiannos vastaa suurin piirtein määrää, jonka ihminen saisi syömällä 200–300 grammaa pinaattia. Nitraattia on luontaisesti ennen kaikkea pinaatissa ja punajuuressa, mutta myös monissa vihreissä lehtivihanneksissa kuten salaatissa.

"Ravitsemusnäkökulmasta tutkimustulos on mielenkiintoinen, koska se nitraattimäärä, joka vaikutti lihasvoimaan, oli melko matala", sanoo Karoliinisen instituutin tutkija Andrés Hernández.

Tutkijat haluaisivat nyt edetä tutkimuksissaan ja selvittää, miten löydöstä voisi hyödyttää esimerkiksi lihasheikkoudesta kärsiviä ihmisiä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Suosituimmat reseptit

18.5.2013