Pyhällä paikalla
Vierailu lapsuudenkodissa Vammalassa sai kirjailija Mauri Kunnaksen herkistymään.
Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.
Luomuruoka on moraalinen valinta, ja se voi saada ihmiset tuntemaan itsensä muita paremmiksi, vihjaa tuore tutkimus. Tutkimuksessa luomuruokaryhmässä olleet ihmiset olivat muita arvostelevampia ja tuomitsevampia.
Loyolan yliopiston tutkimus on osa laajempaa projektia, jossa on perehdytty ruoan, makujen ja moraalin väliseen yhteyteen. Tutkija Kendall Eskinen ryhmä on aikaisemmin esimerkiksi osoittanut, että makeat maut lisäävät ihmisten sosiaalisuutta, kun taas kitkerät maut tekevät ihmisten moraalisista tuomioistakin kitkerämpiä.
Tutkimuksessa 60 vapaaehtoista jaettiin kolmeen ryhmään, joista ensimmäinen katsoi kuvia luomuruoasta, toinen herkuista, kuten kekseistä ja leivoksista, ja kolmas kontrollikuvia perusruoasta, kuten riisistä, puurosta ja sinapista. Tämän ruoka-altistuksen jälkeen tutkijat mittasivat kuinka paljon ihmiset kussakin ryhmässä olivat valmiita auttamaan avuntarpeessa olevaa muukalaista.
Tulokset osoittivat, että halukkaimmat auttajat löytyivät leivosryhmästä, ja haluttomimmat luomuruokaryhmästä. Luomuruokaryhmän osanottajat myös tuomitsivat moraaliset rikkomukset muita ankarammin. Erot keksi- ja luomuryhmän välillä olivat huomattavat molemmissa testeissä.
Eskinen mukaan tulokset vaikuttavat järjenvastaisilta, sillä luomuruoan ostaminen yhdistetään usein korkeaan moraaliin. Hän kuitenkin selittää ilmiötä sillä, että jos ihmiset voivat taputtaa itseään selkään hyvistä moraalisista teoista, se antaa heille moraalisen "luvan" höllätä eettisiä periaatteitaan muissa asioissa.
"Luomuruoan valitseminen vahvistaa ihmisten moraalista identiteettiä, mikä heikentää heidän haluaan toimia epäitsekkäästi", Eskine päättelee.
Tutkimuksen julkaisi Social Psychological and Personality Science. Tutkimuksen tiivistelmä löytyy täältä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi