Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Syö kuin muinaissuomalainen – ravitsemusasiantuntija ylistää Kalevala-dieettiä

Ruoka
 
Kimmo Taskinen / HS
Kuva: Kimmo Taskinen / HS

Juttu julkaistu alun perin helmikuussa 2015.

Trendidieettien sijaan suomalaisten kannattaa ottaa oppia muinaissuomalaisten ruokavaliosta, josta kerrotaan myös Kalevalan runoissa.

"Esi-isiemme ruokavalioon kuului lähiruokaa. Siinä oli monia hyviä puolia kuten kalan, täysjyväviljan ja marjojen syöminen", sanoo ravitsemusasiantuntija Laura Toivola Sydänliitosta.

Muinaissuomalaisista ruokatavoista kannattaa Toivolan mielestä ottaa mallia vielä tänäkin päivänä. Nykyaikainen Kalevala-dieetti auttaa painonhallinnassa ja on hyvä perusta sydämelle terveelliseen ruokavalioon.

Nämä ovat Kalevala-dieetin kulmakivet:

Lohta ja järvikaloja

Väinämöinen syö Kalevalan runossa lohta aamulla, päivällä ja jopa iltapalaksi. Kalevalan väki söi paljon kalaa ja myös eri kalalajeja.

"Kalevalan runoista tuttu lohi on rasvainen kala ja siitä saa ruokavalioon hyviä rasvoja ja D-vitamiinia", Toivola sanoo. Vähärasvaisista järvikaloista kuten ahvenesta ja hauesta saa ruokavalioon proteiinia, vitamiineja ja kivennäisaineita.

Järvikaloja kannattaa nykyäänkin syödä kalalajeja vaihdellen.

Lihaa metsästä

Muinaiset suomalaiset söivät riistaa, kuten hirven, lintujen, oravan ja jäniksen lihaa.

"Riista on vähärasvaista ja se on hyvä proteiinin lähde vielä nykyäänkin", Toivola kommentoi.

Talkkuna ja täysjyvävilja takaisin

Kalevalassa Pohjolan emäntä laittoi runsaasti leipää ja talkkunaa suuren joukon syötäväksi Pohjolan pidoissa. Nykyään suomalaisten ruokavaliossa on liian vähän kuituja.

Ennen kuituja saatiin päivittäin täysjyväviljasta ja puurosta. Leipää leivottiin talkkuna- ja täysjyväjauhoista. Nykysuomalainen voi nauttia talkkunaa vaikka jauhona viilin päällä tai lisätä sitä mustikkapiirakan taikinaan.

Toivolan mukaan kuidut auttavat painonhallinnassa ja ehkäisevät sepelvaltimotaudin riskiä.

Puolukkaa ja mustikkaa

Kalevalan runoissa puolukka, mansikka ja mustikka ovat suuressa roolissa, mutta runoissa kerrotaan myös mesimarjasta, pihlajan- ja katajanmarjoista ja tuomenmarjasta. Muinaiset suomalaiset osasivat antaa arvoa metsämarjoille.

Nykyään tiedetään, että marjojen ja ylipäätään kasvisten käyttö suojaa tulehdukselta ja vahvistaa puolustuskykyä.

"Nykyaikaisessa Kalevala-dieetissä kannattaa hyödyntää pakastinta ja nauttia marjoja päivittäin kaikkina vuodenaikoina", Toivola vinkkaa.

Naurista ja muita kasviksia

Ravitsemusasiantuntija Toivola kehottaa lisäämään lautaselle juureksia – niitä söivät myös muinaissuomalaiset.

Kalevalan aikaan syötiin runsaasti ainakin naurista ja kaalia. Niistä saa vitamiineja ja kivennäisaineita sekä kuituja.

Maitoa ja maitotuotteita

Kalevalan väki sai kalsiumia maidosta ja maitotuotteista.

"Nykyaikaan sovellettuun Kalevala-dieettiin kuuluu vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita", Toivola sanoo.

Dieetin ulkopuolelta

Toivola antaa vinkin: Nykyaikana Kalevala-dieettiin voi hyvin yhdistää öljyjä, joissa on pehmeitä rasvoja. Suomalaiseen ruokavalioon sopivat hyvin esimerkiksi rypsiöljy sekä kasvirasvalevitteet, joita kannattaa syödä päivittäin.

Korjaus 27.2.2015 klo 16:11 Vaihdettu väliotsikko "Naurista ja muita juureksia" muotoon "Naurista ja muita kasviksia".

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Hae reseptejä

Reseptit