Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Finnwatch: Eettisten pääsiäismunien määrä on kasvanut

Lähes 30 prosenttia kaikista kaupoissa myytävistä pääsiäissuklaatuotteista on vastuullisuussertifioituja.

Ruoka
 
Sari Gustafsson / Lehtikuva
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
Fakta

Lidl on ykkönen vastuullisuudessa

 Lidlin omamerkin pääsiäissuklaa on vastuullisuussertifikoitua. Muista pääsiäisen suklaatuotteista sertifiointi löytyy 64 prosentilta. Lidl voitti vertailun myös vuosina 2014 ja 2015.

 Ruokakeskon pääsiäissuklaista noin 28 prosenttia on vastuullisuussertifioituja. Edellisvuonna sen valikoimista ei löytynyt tällaisia tuotteita lainkaan.

 Suomen Lähikaupan myymälöissä vastuullisen pääsiäissuklaan määrä liikkuu 30:stä 40:een prosenttiin myymälän koosta riippuen. Viime vuoden Lähikaupalla oli ainoastaan yksi tällainen suklaatuote.

 S-ryhmällä on arviolta 34 prosenttia vastuullisuussertifioituja pääsiäissuklaatuotteita. Edellisvuonna luku oli vain kolme prosenttia.

 Stockmann on nostanut vastuullisuussertifioitujen määrän 12 prosenttiin, kun vielä vuoden 2015 pääsiäisvalikoimasta löytyi ainoastaan yksi sertifioitu tuote.

Eettisesti valmistetun pääsiäismunien määrä on selvästi nousussa suomalaisissa kaupoissa, kertoo Finnwatch.

Tänä vuonna lähes 30 prosenttia kaikista pääsiäissuklaatuotteista, kuten pääsiäismunista ja -konvehdeista sekä suklaahahmoista, on vastuullisuussertifioituja eli vastuullisesti valmistettuja. Viime vuonna kaikista pääsiäisajan tuotteista arviolta kuusi prosenttia oli Finnwatchin seurannan mukaan sertifioitu.

”Meille tämä toi tietenkin hyvän positiivisen tunteen, esimerkiksi Keskosta kerrottiin, että tänä vuonna asiaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Toki meidän kantamme on, että kaiken suklaan pitäisi olla vastuullisuussertifioitua”, sanoo Finnwatchin hallinto- ja tutkimuskoordinaattori Sanna Ristimäki.

Tänä vuonna Ruokakeskon pääsiäissuklaista noin kolmannes on vastuullisesti tuotettuja. Edellisvuonna sen valikoimista ei löytynyt tällaisia tuotteita lainkaan.

Eniten eettistä pääsiäissuklaata löytyy Lidlistä, kuten edellisenäkin vuonna. Lidlin omamerkkituotteista kaikki on vastuullisesti tuotettuja, ja muista pääsiäissuklaatuotteista sertifiointi löytyy 64 prosentilta.

Vastuullisuussertifikaatti takaa, että suklaa on tuotettu sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävästi.

Viime vuoden pääsiäisenä Finnwatch kuvaili tilannetta surkeaksi lähes kaikkein kauppaketjujen osalta.

Suklaan valmistuksessa käytettävän kaakaon tuotantoon liittyy ihmisoikeusongelmia, kuten lapsityövoiman käyttöä ja ihmiskauppaa. Ongelmia on erityisesti Länsi-Afrikassa.

Jos pääsiäissuklaa on eettisesti tuotettu, niin sen kyljestä löytyy useimmiten UTZ -sertifikaatti. Vain noin kymmenessä prosentissa on Reilu kauppa -sertifikaatti. Reilu kauppa takaa Finnwatchin mukaan kaakaotuottajille takuuhinnan, mutta UTZ-järjestelmässä maksetaan markkinahinnan mukaan. Reilu kauppa edistää UTZ:ta paremmin myös esimerkiksi järjestäytymisvapautta.

Ainoa uskottava tapa varmistaa suklaatuotteiden vastuullisuus on kolmannen osapuolen sertifioinnit, kertoo Finnwatch tiedotteessaan.

Finnwatch selvitti jo neljättä kertaa vähittäiskaupan ketjuilta niiden pääsiäissuklaatuotteiden tarjontaa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Hae reseptejä